Maarit Verrosen tuorein dystopia jatkaa Karsintavaiheen tunnelmissa. Sirut ja värikoodatut statukset ovat tuttuja jo edellisestä kirjasta, nyt vain maailma on entistäkin ankeampi. Tässä tarinassa ei juuri normaalia elämää näy, vain eri tavoin ahtaalle joutuneita ihmisiä, joilla ei ole juuri tietoa paremmasta, vain hidasta sitkuttelua ennen lopullista tuhoa.
Kirjan päähenkilö Tiksu elää suhkoht tavallista elämää, kunnes joutuu omista toimistaan riippumatta raskaan velan kantajaksi. Tuho on varma, kunnes ulospääsy löytyy suostumalla radikaaleihin kirurgisiin operaatioihin ja niistä kertovan tv-dokumentin tähdeksi. Vastineeksi järjestyy puhtaan valkoinen status ja vapautus veloista.
Tiksu ei asetu aloilleen, vaan alkaa kiertolaisen elämän. Tiksu pääsee kuumailmapallolentäjäksi ja osallistuu säätutkimuksiin, joissa selvitellään syytä ilmastonmuutokselle. On vain tahoja, jotka eivät halua, että ilmastonmuutosta tutkitaan. Sääjuttujen loputtua Tiksu jatkaa kuumailmapallonsa kanssa kiertolaisen elämäänsä kummalliseksi ja synkäksi muuttuvassa Euroopassa.
Verronen maalailee synkkää dystopiaansa ja kuljettaa Tiksua paikasta toiseen. Henkilöt jäävät vähän ohuiksi, samoin taustalla jylläävät tapahtumat – kirja on enemmän tekniikan ihmeiden esittelyä ja aina vain uusien kauhujen ja kummallisuuksien marssittamista näyttämölle. Ehkä siis hieman sitä, mistä tieteiskirjallisuutta on tapana moittia. ”Verrosen paha maailma on kuitenkin kuin aaltopeltiä”, kommentoitiin Hesarissa.
Karsintavaihe toimi paremmin, mutta pidin Kirkkaan selkeästä silti. Ei mestariteos, mutta lukemisen arvoinen kauhukuva ja vaellustarina yhtä kaikki.