Stephen King: Kirjoittamisesta : muistelmia leipätyöstä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mainio esimerkki siitä, kuinka opettava kirja voi olla myös hyvin viihdyttävä lukukokemus. Kirjoittamisesta on kaksiosainen teos, jossa King kertoo ensin lapsuudesta ja nuoruudestaan, polustaan kirjailijanuralle. Loppuosa on pyhitetty miehen opeille, vihjeille ja mielipiteille.

King sanoo mitä ajattelee, eikä epäröi kertoa rehellistä mielipidettään kirjoituskursseista tai jostain tunnetusta romaanista. Ironian kohteena on kuitenkin yhtälailla hän itse. Kirjoittamista harrastavalle opus on oiva paketti, joka korostaa sitä, että hyväksi kirjoittajaksi ei voi tulla minkään tietyn kaavan mukaan tai koulun kautta. Kovaa työmoraalia ja paneutumista aiheeseen se vaatii. Vaikeaselkoisimmatkin asiat on kerrottu kingmäiseen tyyliin hyvin lukijaystävällisellä tavalla.

Kingin tuotantoa tuntevalle makupaloja ovat myös esimerkit hänen teoksistaan. Kuinka Piinan idea on lähtenyt lentokoneessa nähdystä unesta tai kuinka hänen oma kesämökkinsä muistuttaa kovasti Kalpean aavistuksen päähenkilön kesämökkiä. King on tunnettu siitä, että hänen kirjansa tai henkilöhahmonsa pohjautuvat harvoin ennakolta mietittyyn juoneen, vaan syntyvät tilanteen mukana.

Suositeltava teos niin kirjoittajille kuin kirjoista kiinnostuneille.


Näin Juha samasta teoksesta yli kymmenen vuotta myöhemmin:

Törmäsin kauhun mestarin muistelmien ja kirjoitusoppaan sekoitukseen joskus 2000-luvun alussa. Siihen aikaan en ollut vielä lukenut paljoa hänen tuotannostaan, mutta teos teki minuun hyvin suuren vaikutuksen.

Kirjoittamisesta : muistelmia leipätyöstä käy lävitse Kingin elämäntarinan. Elämäntapahtumat on kuvattu kingimäisen vetovoimaisesti ja hänen luonteensa tulee esiin rivien välistä. On tavallaan riemastuttavaa, että maailman myydyimpiin lukeutuvan kirjailijan elämä on ollut varsin arkista.

Kirjan kirjoitusopas-puolisko on todella hyvää luettavaa. Yleisesti kirjoitusoppailla on kahdenlaisia ansioita: ne ovat joko teknisesti hyödyllisiä – jotka oikeasti auttavat kirjoittajaa kehittymään kirjoittajana – tai innostavia – jotka kannustavat kirjoittamaan. Stephen Kingin teos on samaan aikaan molempia. Suosittelen teosta kaikille aloitteleville kirjoittajille, vaikka olisikin eri mieltä Kingin kirjoitustavasta. Kirjoittamisesta : muistelmia leipätyöstä voitti ilmestyessään Bram Stoker -palkinnon ja Locus-palkinnon.

Kirjailijana Stephen King on niin sanottu Pantser, hän ei ensimmäistä versiota kirjoittaessaan tiedä, minne tarina on päättymässä. Kaikista kunnioitettavin piirre on hänen uskomaton tekstintuottokykynsä. Hän on julkaissut vuodesta toiseen ajoittain jopa tiiliskivimäisiä kolosseja.

Kirja sisältää pienen näytteen tekstineditoinnista, joka havainnollistaa Kingin editoinnin kulmakiven, karsimisen. Hän kun on huomannut, että hänen raakatestinsä rönsyilee liikaa. Hän pyrkiikin poistamaan tekstistään kymmenen prosenttia tehdäkseen siitä sulavampaa.

Muistelmien loppupuolella on raskas muistelma siitä, kuinka King jäi auton alle. Hän kävi lähellä kuolemaa ja onnettomuuden jälkeen oli täysin mahdollista, että hän joutuisi jättämään kirjoittamisen. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän on onnettomuuden jälkeenkin palannut tuotteliaaksi kirjailijaksi.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...