Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kaikkihan me muistamme vuonna 2020 tapahtuneen psykoterapiakeskus Vastaamon massiivisen tietomurron, jossa nuori häikäilemättömän taitava hakkeri Julius Kivimäki levitti internetiin tuhansia ja taas tuhansia tietoja keskuksen asiakkaista ja yritti myös kiristää heitä. Yksi Vastaamon työntekijöistä oli kirjailija ja terapeutti Anja Snellman, joka on nyt kirjoittanut mitä ilmeisimmin autofiktiivisen romaanin terapiakeskuksen ja sen asiakkaiden piinaviikoista.
Romaani antaa mielestäni erinomaisen kuvan tämän kyberrikoksen laajuudesta, paljon oivaltavamman kuin ne lukuisat uutiset, joita saimme asiasta kuulla ja lukea. Ehkä tämä onkin kirjallisuuden tehtävä? Tuoda eläväksi se, mikä tiedotusvälineissä näyttäytyy vain asiapitoisina näkemyksinä ja lukuina? Snellman osaa kokeneen kirjailijan taidollaan juuri tämän. Kannattaa muistaa, että Vastaamon aikana hän oli myös jo päteväksi kouluttautunut ja kokenut terapeutti, vaikka media ja yksittäiset ihmisetkin kohtelivat häntä vain sattumoisin kallonkutistajaksi ryhtyneenä julkkiksena, kirjailijana, joka on astunut ulos lestistään.
Romaanin omalaatuinen nimi on syntynyt tietenkin rikollisen komeilta kalskahtavista etunimistä: Julius Aleksanteri, kaksi suurta sotapäällikköä. Kertoja on päättänyt kirjoittaa hänelle tukun kirjeitä yrittäen ymmärtää niissä terapia-asiakkaita, omaa asemaansa ja hakkerin sielunelämää, johon tarttuminen onkin sitten hyvin vaikeaa. Mitä piilee noiden peittämättömien kasvojen ja niiden pienen ylimielisen hymyn takana? Onko tämä Julius Aleksanteri ollut joskus viaton pikkupoika leikeissään vai onko hän jo lapsesta lähtien kumartunut vain Commodore 64 -tietokoneen näppäimistön ylitse aikomuksenaan tulla suureksi ja voittamattomaksi?
Kertoja, siis todennäköisesti Snellman itse, kuljeskelee Ylilauta-foorumilla ja sujuvasti jopa Tor-verkossa etsien vastauksia ja löytäen misantropiaa, rasismia, sovinismia ja antisemitismiä. Vastauksia on kuitenkin vaikea löytää, ja koko Vastaamo-tapaus herättää sekä hänessä että muissa terapeuteissa enenevää aggressiivisuutta. Eikä yksinomaan tietomurtajaa, vaan myös itseään yritystä ja sen selvästikin löperön huonoa tietoturvaa ja samalla hieman rehentelevää julkisuuskuvaa kohtaan:
Kaikki me olimme kiihdyksissämme. Kaikki me tunsimme yhtä aikaa kasvavaa raivoa nimetöntä vihollista, pilkkaajaa, kiristäjää, uhkaajaa kohtaan, koko internetiä kohtaan, firman it-käytäntöjä kohtaan, sijoitusyhtiön, uusien omistajien välttelevää mediasuhdetta kohtaan, ja samalla syvää myötätuntoa asiakkaitamme kohtaan. Me tunsimme myös epämääräistä häpeää ja syyllisyyttä, että olimme olleet työntekijöinä, tavallaan mukana mahdollistamassa kaiken, vaikkemme olleet itse luoneet ensimmäistäkään tietosuojausjärjestelmää.
Kuten sitten muistamme, Kivimäki sai tuomionsa, ja jutun käsittely siirtyi toivottomilta kuulostaviin korvausvaateisiin. Terapeutti Snellman lähetti nuorelle hakkerille kirjepinonsa sekä vaikeiden viikkojen ja kuukausien aikana virkkaamansa peiton. Samalla teoksessa kulkee vielä juonne, joka koskee hänen kirjailijantyötään; hän yrittää yhtaikaa luoda romaania kolmesta sukupolvesta Pitkänsillan tuolla puolen, maustetehtaista ja Silkkitiestä. Tämä käsikirjoitus tuntuu kuitenkin murtuvan Vastaamon kanssa, mutta lukijalle jää siitä kiinnostunut odotus: onko tämä historiallinen romaani tai edes sen luonnos todellakin olemassa jossain? Sitä jäämme odottamaan.
