Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Margaret Atwood (s. 1939) on pitkän linjan kirjailija, mutta myös runoilija: hänen esikoisteoksena Double Persephone vuodelta 1961 oli runokokoelma ja Atwood julkaisi vielä neljä runokokoelmaa ennen esikoisromaaniaan The Edible Woman. 1980-luvun jälkeen Atwood ei kuitenkaan ole juurikaan julkaissut runoja: 1990-luvulla ilmestyi yksi kokoelma, 2000-luvulla toinen, kunnes tämä Dearly ilmestyi vuonna 2020.
Kokoelman esipuheessa Atwood kuvaa kirjoitusprosessiaan. Runoja syntyy pöytälaatikkoon käsin kirjoitettuna kaikenlaisille lappusille. Jossain vaiheessa Atwood on kirjoittanut tekstit puhtaaksi koneella, korjaillut, muokannut, järjestellyt ja lopulta saattanut kokoelmaksi. Runot ovat vuosilta 2008–2019: ”Näiden yhdentoista vuoden aikana maailman näkymät synkkenivät, ja minä vanhenin.”
Kokoelma on runsas, runoja on paljon. Aihepiirit vaihtelevat, mutta tiettyjä yhteisiä linjoja on vedettävissä. On selvää, että nämä runot on kirjoittanut vanheneva nainen tuhoutuvassa maailmassa: sellaiset teemat välittyvät monista runoista. Huoli tulevista sukupolvista: ”Voi, lapset, kasvatteko aikuisiksi maailmaan, jossa ei ole lintuja?” Myös feminismi on toistuva teema. ”Kassandra harkitsee lahjasta kieltäytymistä” on oiva otsikko. ”Prinsessanvaatteet” oli näistä paras:
Liian moni puhuu siitä, miten naisen pitäisi pukeutua
että olisi muodikas, tai edes
ettei tulisi tapetuksi.
Linnut nousevat myös esiin monissa muodoissa, alkaen aina kansikuvasta. Kanteen on kuvattu detalji Kate MccGwiren veistoksesta Echo. Kannattaa vilkaista kuvaa koko teoksesta; se on kiehtova, kuten MccGwiren veistokset muutenkin.
Kaikki ei sentään ole silkkaa synkkyyttä ja tuomiopäivää. Lopunaikoja voi käsitellä myös kepeästi! Minua ilahdutti kovasti runo ”Avaruusolennot tulevat”, alaotsikoltaan ”Yhdeksän myöhäisillan elokuvaa”, jossa Atwood luonnostelee yhdeksän erilaista skenaariota:
Avaruusolennot tulevat.
Ne ovat älykkäämpiä kuin me ja syövät lihaa.
Loput tiedätkin.
Runot on suomentanut Hilkka Pekkanen. Kieleltään ja muodoltaan ne ovat melko suoraviivaisia ja helppolukuisia. Se ei silti tarkoita, etteikö niissä olisi pureskeltavaa; vain sitä, että Kipeästi on runokokoelmaksi varsin helposti lähestyttävä ja siksikin tätä on helppo suositella Atwoodin proosatuotannon ystäville. Ympäristö- ja naisaiheista kiinnostuneetkin löytävät kokoelman sivuilta kiinnostavia ajatuksia.
