Mika Mäkeläinen: Kimlandia : Silminnäkijänä Pohjois-Korean kulisseissa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuosien varrella Pohjois-Koreasta kertovia kirjoja on tullut luettua yksi jos toinenkin, joten ensimmäinen kysymys aloittaessani lukemaan Mika Mäkeläisen Kimlandiaa oli toisiko tämä kirja pöytään mitään uutta? No sanotaan se heti, että kyllä tuo. Monet Pohjois-Koreaa käsittelevät kirjat ovat kertoneet loikkareiden tarinoita, jotka ovat kuitenkin saattaneet tapahtua jo vuosikausia sitten. Kimlandia pyrkii raottamaan verhoa nimenomaan tämän päivän Pohjois-Koreaan Kim-Jong Unin alaisuudessa.

Mäkeläinen valottaa Pohjois-Korean nykyistä kehitystä erityisesti kolmesta näkökulmasta eli markkinatalouden leviäminen ja vakiintuminen maassa, ulkomaisen viihteen ja tiedon leviäminen Pohjois-Koreaan ja maan poliisivaltiokehitys. Kirjan lopussa pohditaan vielä, miksi ydinaseet ovat Pohjois-Korealle niin tärkeitä ja mitä tämä tarkoittaa tulevaisuuden kannalta. Koska Mäkeläinen on YLE:n Aasian-kirjeenvaihtaja, näkyvät kirjassa voimakkaasti myös Mäkeläisen omat kokemukset ja reportaasimatkat maahan. Nämä henkilökohtaiset kokemukset ovatkin ehdottomasti kirjan suola.

Pohjois-Korean yhteiskunnallinen kehitys tuntuu vaikeasti ennustettavalta. Toisaalta vanha kastijärjestelmä alkaa vähitellen – jos nyt ei purkautua – niin ainakin helpottaa ja ihmiset voivat ottaa kohtalonsa yhä enemmän omiin käsiinsä vaikkapa torikauppaa käymällä. Toisaalta taas valtion valvonta ja vankileirit eivät ole menossa minnekään. Pohjoiskorealaisilla kännyköillä ei edelleenkään voi soittaa ulkomaille ja maan ikioma internet – tai pikemminkin intranet – kwangmyong osoittaa, että tulevaisuus ei tule olennaisesti olemaan avoimempi. Korruptio on maassa kasvava ongelma, mutta toisaalta joustamattomassa maassa, jossa omasta yhteiskuntaluokasta ei noin vain ponnisteta ylöspäin, lahjonta voi olla ainut tapa edes jotenkin hallita omaa kohtaloaan.

Perinteisesti hyvin konservatiivinen maa on naisille ollut rankka paikka, ja seksuaalinen häirintä ja raiskaukset ovat edelleen hyvin yleisiä. Toisaalta Pohjois-Korean taloudellinen järjestelmä, joka on perinteisesti tukenut naisten kotiäitiyttä, on vaikuttanut naisten asemaan varsin odottamattomalla tavalla. Miehet ovat nimittäin edelleen jumissa valtionviroissa ja työvelvotteissa, joista ei makseta palkkaa paljon yhtään mitään. Naimisissa olevilla kotirouvilla ei kuitenkaan työvelvoitteita ole, joten he voivat pyörittää omia maanalaisia bisneksiään miehiä vapaammin.

Maahantuontia ja markkinamyyntiä harjoittavat naiset ovatkin nykyään maan taloudellinen selkäranka, sillä he ansaitsevat peräti 70 prosenttia kotitalouksien tuloista, eli heidän tulonsa ovat keskimäärin lähes kolminkertaisia miesten tuloihin nähden. Kiusallisen kapitalismin käärmeen luikerrellessa systeemiin, hallinnon intresseihin kuuluu kuitenkin teeskennellä, että mikään ei ole olennaisesti muuttunut työläisten paratiisissa. Tosiasia kun on, että ilman naisten panosta ei kerta kaikkiaan enää pärjättäisi.

Kimlandia on mielenkiintoinen ja erinomaisesti kirjoitettu tietokirja todellisuudesta maailman suljetuimmasta valtiossa. Meinasin lukea kirjan hiljalleen erään muun teoksen ohella, mutta Kimlandia veikin voiton, ja se tuli ahmaistua melkein yhdellä lukemalla. Myös kirjan ulkoasu ansaitsee kehunsa, tyylikkäästi kuvia ja tekstiä yhdistävä teos on oikea ilo silmille. Ehdottomasti siis lämpimät suositukset täältä, erinomainen kirja!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...