Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Suomalaisen runouden kentällä ei ole monia Aila Meriluodon (1924–2019) kaltaisia nimiä. Jo esikoiskokoelmallaan Lasimaalaus (1946) läpimurron tehnyt Meriluoto on sittemmin julkaissut useita runokokoelmia, elämäkerrallisia teoksia ja romaaneja, joista tunnetuin on varmasti esikoisromaani Peter-Peter.
Runokokoelmille tuli 1990-luvulla yli kymmenen vuoden mittainen tauko, mutta vuonna 2002 ilmestyi tämä Kimeä metsä ja seurauksena oli Tanssiva karhu -palkinto – ensimmäinen, jonka Meriluoto olisi ylipäänsä voinutkaan voittaa. Ensimmäisenä tulee mieleen, olisiko palkinnossa vähän elämäntyöpalkinnon makua, mutta kun teokseen pureutuu, käy ilmi, että sehän onkin aivan erinomainen runokokoelma.
Kokoelman lopusta löytyy valikoima Emily Dickinsonin runoja Meriluodon suomennoksina. Tämä kymmenen runon kattaus ei suurta vaikutusta tehnyt, Meriluodon omat runot puhuttelevat paljon enemmän. Kummasti puhuttelevatkin, vaikka ne on kirjoittanut tässä vaiheessa liki 80-vuotias nainen, joka kirjoittaa paljon vanhenemisesta, kuolemisesta, menetyksestä, eletystä elämästä. Mutta universaaleja aiheitahan nämä ovat, vaikka niitä ei itse olisi vielä kokenutkaan. Eikö tätä ajatusta mieti jokainen parisuhteessa joskus: ”Sama se. / Jompikumpi lähtee. / Pahempaa: / jompikumpi jää.”
Me tässä, lähekkäin, sikiöasennossa
tai kuoleman.
Rakkaus nousee kuin lyijy, syvältä, lähes sietämätön paino,
hitaasti se leviää jäsenistä jäseniin.
Ei lyijy vaan raskas hunaja.
Tunnustellaan.
Kokoelman nimen kimeä metsä (”niin kimeä ettei kukaan kuule”) ja metsät muutenkin ovat taajaan mukana. ”Meissä on jatkuva metsä. / Ei sankareiden metsä. / Hiljainen kasvusto. / Hyvin hiljainen laulu. / Sen kuulee kuitenkin.” Samoin linnut, kukat ja muu luonto.
Moniin nuorempiin runoilijoihin verrattuna Meriluoto on raskas välimerkkiensä kanssa, lauseita lopetetaan yhtenään pisteeseen. Minulle Meriluodon napakka rytmitys toimii, vaikka lyhyet yhden sanan lauseet vähän kulmikkaan jykeviltä joskus tuntuvatkin. ”Tuli mies mielen halki, / lyijystä tehty, pahasta olosta. / Painoi.”
Kimeä metsä on hieno runokokoelma. Olen lukenut Tanssiva karhu -voittajia alusta alkaen järjestyksessä, ja Kimeä metsä nousee suosikikseni tähän mennessä.
Yhä kauemmaksi, rakkaani.
Yhä pimeämmäksi kuin tuo elokuun yö.
Hapuillaan.
Käsi kättä kohti.
Ja äkkiä ei sitä missään.
Ukkosen jälkeen aivoissa petti.
Kaaduin oikealle, ei tukea.
Joko nyt täytyy luopua?
Kysymys, vasta tapahtuneen jälkeen.
