Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Uskoisin, että runoilija Emily Dickinsonin (1830–1886) nimi on monelle tuttu, mutta harvempi on lukenut hänen omalaatuista lyriikkaansa tai tutustunut hänen elämänvaiheisiinsa, joista onkin melko vähän varmaa tietoa. Kuulun itse selkeästi tähän ryhmään: Dickinson, tuo salaperäinen lyyrikko, on tuntunut aina kiinnostavalta, mutten ole oikein päässyt sisälle hänen runoihinsa, en niin alkukielellä kuin käännöksinäkään.
Sen sijaan Kimalaisten kirja -romaanin tekijän Vappu Kannaksen kohdalla asia oli vähän toisin: onhan hän tehnyt väitöskirjan The Forlorn Heroine of a Terribly Sad Life Story, joka käsittelee L. M. Montgomeryn päiväkirjoja – välttämätöntä luettavaa siis tällaiselle Montgomeryn väsymättömälle ihailijalle.
Kimalaisten kirja keskittyy Emily Dickinsonin ympärille; siinä puhuvat hänen sisarensa Lavinia eli Vinnie sekä etenkin perheen palvelija Maggie, topakka irlantilaisnainen. Osansa kertojana saa joissain kohtaa myös perheeseen pyrkyrin lailla tunkeutuva seurapiirirouva Mabel Todd, josta tulee paitsi Emilyn ja Vinnien veljen Austinin rakastaja myös yksi taistelija Emilyn kirjallisen perinnön julkituomisesta. Vain Emily itse ei puhu, hän elää kuin varjo poistumatta koskaan talostaan.
Eikä ehkä sittenkään kuin varjo: päinvastoin, hän on uskomattoman tuottelias runoilija. Hänen on täytynyt kirjoittaa valtavalla ahkeruudella, sillä romaanin alussa hän näytti käyttävän myös paljon aikaa kuolevan äitinsä hoitamiseen. Lisäksi Emily on tavattoman itsepäinen paitsi talosta poistumisen myös vaikkapa omien asioidensa kuolemanjälkeisen hoitamisen suhteen: hänet kantavat hautaan irlantilaiset työläiset talon takaovesta, ei mitään komeaa hautajaiskulkuetta korskeiden hevosten ja mustien vaunujen kera. Ja kaikki hänen runonsa on hävitettävä! Onneksi näin ei sentään käynyt.
Emily nähdään siis vain toisten silmin, mutta kiinnostavia ovat nämä toisetkin, ne, jotka luovat meille Emilyn. Maggie on heistä eniten äänessä. Hän on siis juureva irlantilaissyntyinen palvelija, joka ilmeisestikin monien palvelijoiden tapaan näkee paljon enemmän kuin mitä hänen silmilleen on tarkoitettu. Hän ymmärtää sekä eksentristä Emilyä että paljon arkipäiväisempää Vinnietä. Lisäksi hän osaa lukea, mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää, ja hänelle jää myös oma tärkeä osansa Emilyn runojen säilyttämisessä. Vinniekään ei kaikesta huolimatta ole mikään toisarvoinen henkilö kirjan kokonaisuudessa, sillä hän on paitsi Emilyn ymmärtäjä myös oman persoonansa tulkki: hän kertoo hyvin koskettavasti aikansa käsitysten mukaisesti hukkaan menneestä elämästään naimattomana naisena. Lisäksi hänen ohimenevät mutta väkevät mainintansa vanhenemisesta ja kuolevaisuudesta ovat suorastaan riipivän onnistuneita.
Mutta ehkä eniten nousee esiin tuo Mabel-rouva, jonka rakkaus Austin Dickinsoniin on kiihkeydessään todella hyvin kuvattu vailla pienintäkään romanttisen viihteen häivää. Ehkä tämä johtuu osin siitä, että Mabel on kirjan auttamaton pahis, hän ei juurikaan perusta muiden tunteista pyrkiessään päämääriinsä. Hänen virallinen aviomiehensä David menettelee siinä sivussa, tytär Millicent on silkka vahinko ja elää isovanhempien hoitamana, ohimenevät naispuoliset rakastajat pyyhkäistään pois ilman suurempia suruja.
Kun sitten alkaa Emilyn jäämistön käsittely, Mabel tajuaa pian tilaisuutensa tulleen, hän haluaa saada kuuluisuutta (ja rojalteja) ja ryhtyy kopioimaan runoilijan epäselvää käsialaa ja panee runoihin mukaan omaa tulkintaansa, jos niikseen tulee. Hänen yhteytensä silmäätekeviin saa aikaan sen, että Emilyn runot julkaistaan ja ne saavat suuren suosion. Mutta kuitenkin: onko Mabel siltikään vain ilkeä hyväksikäyttäjä, joka riistää aviomiehen ja isän perheeltä ja joka ei ole koskaan edes nähnyt Emilyä ja kuitenkin paistattelee hänen suosiossaan, onko hän yksinomaan paha? Minusta Kannas onnistuu luomaan hänen henkilökuvaansa silti ymmärrettävyyttä.
Paitsi henkilöhahmojen kuvaajana Kannas kunnostautuu romaanissaan monella muullakin tasolla; etenkin ajankuvaus on herkkää ja uskottavaa. Myös eri aika- ja kertojatasojen lomittaminen toisiinsa tuo kirjaan elävyyttä ja syvyyttä. Kimalaisten kirja on hyvin nautittava lukukokemus, kuin hienointa musiikkia.
