Kirjailijan luentomatka Pohjois-Ruotsiin venyy odotettua pidemmäksi, kun hän jää ikään kuin loukkuun hänet majoittavan vanhan miehen luo syrjäseudulle. Vanha mies, Hadar, sairastaa parantumatonta syöpää, muttei suostu kuolemaan ennen naapurissa asuvaa vaikeasti sydänvikaista veljeään Olofia. Kirjailija jää talveksi veljesten pariin ja yrittää samalla kirjoittaa uutta teosta pyhästä Kristoforoksesta. Oudolla tavalla hän alkaa välittää jo kauan sitten ilmeisen peruuttamattomaan välirikkoon ajautuneiden veljesten kohtalosta ja tarinoista.
Torgny Lindgrenin Kimalaisen mettä ei rymistele isoilla tehoilla, vaan se on ennemminkin hyvin vähätapahtumainen tarina, jossa aika menettää merkityksensä. Onko teoksen tapahtumien aikahorisontti pari päivää vai puoli vuotta, ei oikeastaan yksinäisellä syrjäkulmalla tarkoita mitään. Veljekset vihaavat toisiaan vuosikymmenten tarmolla, mutta vihaakin tärkeämpi lopulta on heidän keskinäinen siteensä. He puhuvat menneistä aivan ristiin, he ovat luonteiltaan täysin erilaisia, he jopa syövät kokonaan erilaista ravintoa, mutta silti he ovat veljeksiä, Hadar ja Olof.
Vuoden 1995 August-palkinnon voittanut Kimalaisen mettä on kiinnostava vertauskuvallinen romaani. Kaksi erilaista persoonallisuutta ovat niin kaukana toisistaan kuin vain voi olla, joten aito ja oikea löytynee jostain siitä väliltä. Torgny Lindgrenin rauhallinen kerrontarytmi on ihmeen koukuttava, ja arvoituksellinen legenda kahdesta yksinäisestä veljeksestä, jotka kuitenkin ovat yhdessä, on luettava lähes yhdeltä istumalta. Tämä oli hieno kertomus, suosittelen!