Angela Nagle: Kill All Normies

Angela Naglen Kill All Normies : Online Culture Wars from 4chan and Tumblr to Trump and the Alt-Right on vuonna 2017 julkaistu tietokirja internetin modernin amerikkalaisen äärioikeistoaallon noususta ja anatomiasta.

Tämä kirja on jo sen verran vanhentunut, että se ei käsittele kauhistuttavia seurauksia, mitä jotkut kirjassa käsitellyt ääriryhmät ovat oikeassa maailmassa toteuttaneet, kuten Charlottesvillen natsimellakka, jossa uusnatsi murhasi autollaan mielenosoittajan tai Toronton incel-massamurhaajan.

Kuitenkin tämä kirja on jo saavuttanut klassikkostatuksen, koska se on kattavin tietokirja siitä, miten nämä sairaat ryhmittymät muodostuivat internetin pimeimmissä kolkissa, sekä miksi ne ovat paisuneet niin vaikutusvaltaisiksi, että saivat äänestettyä presidentin valtaan ja innostavat ihmisiä tappamaan ja kuolemaan, mitä mielikuvituksellisempien aatteiden nimissä.

Kirjailijan mukaan nämä lukuisat ryhmät saivat alkuperänsä anonyymeissa keskustelupalstoissa, kuten 4chanissa. Monet olivat entisiä Anonymous-hakkeriryhmittymän aktiiveja tai kuuluivat samoihin yhteisöihin.

4chanissa vallitsee absoluuttinen sananvapaus ja täydellinen yksityisyys, mikä salli kaikkien mielipiteiden ja ideoiden vapaan kuplimisen. Näissä anonyymeissä keskustelupalstoissa muodostui pääosin teinipoikien vastakulttuuri, jossa rikottiin kaikkia mahdollisia tabuja kuvilla, videoilla ja kirjoitetuilla viesteillä.

Koska joka päivä ihmiset kollektiivisesti tuottivat jatkuvasti ideoiden kohinaa, parhaimmat meemit, kuvamakrot ja ideat pulpahtivat esiin ja levisivät valtavirtaan. Suurin osa netissä pyörivistä meemeistä ja kuvamakroista ovat 4chanin tuotosta. Sivusto muodostui ajan mittaan nettikulttuurin eturintamaksi.

Samaan aikaan toisessa keskustelusivustossa Tumblrissa muodostui uudenlainen äärivasemmistolainen vastakulttuuri. Tumblrissa erilaiset naisvaltaiset identiteettiryhmät ajavat tiettyjen vähemmistöjen ja naisten oikeuksia yksi nettiväittely kerrallaan. Nämä kirjailijan kutsumat ”Tumblr-liberaalit” eivät välittäneet niinkään taloustieteestä (eivät siis ole kommunisteja tai edes demareita), vaan siitä miten erilaisia vähemmistöryhmiä käsiteltiin nettikeskusteluissa.

Voitaisiinkin sanoa, että tämän nettipalstan äärimmäisemmistä käyttäjistä muodostui netin epävirallisia kielipoliiseja, jotka puuttuivat muittenkin nettisivujen keskustelujen kielenkäyttöön. Tumblr-liberaalit olivat niin hulluja, että jopa kovan luokan kommunistit ja anarkistit kaihtoivat heitä, mutta ideologia sai suosiota yliopistossa käyvien teinityttöjen keskuudessa.

Nämä kaksi edellä mainittua alakulttuuria alkoivat törmätä toisiinsa netin muilla julkisilla areenoilla, jolloin tapahtui valtavia riitoja, jotka alkoivat polarisoida tavallisia netin käyttäjiä kahteen leiriin. Yksi uskoi, että mikään ei ollut pyhää ja kaikki on sallittua, kun taas toiselle mikään ei ole pyhää paitsi vähemmistöjen ja naisten tunteet.

Molemmat ryhmittymät alkoivat kiusata toisiaan ja kaikkia, jotka sattuivat olemaan digitaalisessa ristitulessa. Samaan aikaan nämä riidat alkoivat valua todellisuuteen yliopistojen tilojen hallinnan muodossa. Kuka yliopistoissa sai puhua ja missä? Nämä kiistat muodostuivat kahden alakulttuurin opiskelijoiden kiistakapuloiksi.

Samaan aikaan oikea kovan luokan äärioikeisto alkoi valua hitaasti, mutta varmasti tabuja rikkovan yhteisön sekaan, ensin naamioimalla oman natsipropagandansa vitseiksi ja sarkasmiksi ja lopulta suoraksi rekrytoinniksi. Radikalisoituminen tuli mahdolliseksi, kun netin kulttuurisota alkoi muuttua kärjistetymmäksi ja ihmiset alkoivat kokea, että piti valita jokin poliittinen puoli.

Vasemmisto ei kyennyt tekemään samaa, koska Tumblr-liberaalit vihasivat perinteistä vasemmistoa ja äärivasemmistoa, joille sosialismin ajaminen on tärkeämpää kuin oikean sukupuolipronomin käyttäminen. Vasemmisto, kuten yleensäkin, jäi riitelemään keskenään, kun taas tämä ”alt-rightiksi” muodostunut uusoikeisto yhdistyi ristiriitaisuuksista huolimatta valtavirtakulttuuria muovaavaksi voimaksi. Tämä kirja kertoo heistä.

Angela Nagle jäljittää lukuisten erilaisten netin uusoikeistolaisten ääriryhmien historian, ideologian ja propagandistien taustat. Saat lukea tässä kirjassa esimerkkejä sellaisesta vihapuheesta, joka saa ISIS-propagandan vaikuttamaan lapsellisen söötiltä.

Jopa minä, joka olen lukenut lukuisia ääriliikkeitten manifesteja ja tunnen monia tässä kirjassa mainituista ryhmittymistä ja propagandisteista, järkytyin. Tässä on niin viheliäisiä ja sairaita ideologioita ja ryhmittymiä, että mitkään adjektiivit eivät pysty välittämään, miten pirun mielipuolisia ne ovat. En edes pysty kuvittelemaan, mitä reaktioita aihepiiriin perehtymätön lukija saa. Oksennusrefleksejä vai viinahampaan kolotusta?

Pahempaa olikin huomata, että olen lukenut suurimman osan tässä kirjassa mainituista manifesteista (mainitut kirjat eivät välttämättä ole äärioikeistolaisia), kuten: Jack Donovan, Roosh Valizadeh, Warren Farrell, Andrew Breitbart ja Jordan B. Peterson. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, että olen haaskanut aikaani näitten sekopäitten kanssa?

Kuitenkin nämä manifestit ovat vain jäävuoren huippu, koska näiden kirjojen kannattajien keskustelupalstoilla meno on tuhat kertaa hullumpaa ja verenhimoisempaa. Ainoa asia, mikä estää näitä ihmisiä muuttumasta kovan luokan joukkomurhaajiksi on se, että suurin osa on vätyksiä, jotka eivät pysty edes omaa sänkyään petaamaan. Jotkut kannattajista ovat kuitenkin radikalisoitumassa kirjaimellisiksi Hitleriä ihaileviksi uusnatseiksi tai sitten naisvihaajiksi, jotka suorittavat joukkosurman ”kostaakseen huorille”.

Ainoa yhdistävä asia näille ääriryhmille on se, että ne tunnustautuvat kuuluvansa ”alt-rightiin” eli vaihtoehtoiseen oikeistoon. Kaikki ryhmät eivät ole äärioikeistolaisia, mutta ne kannattavat kapitalismia ja vihaavat vasemmistolaisia, naisia, köyhiä (joskus vain värillisiä köyhiä) ja ”taviksia”.

Tämän kattokäsitteen sisälle mahtuu niin kovan luokan Hitleriä ihailevia uusnatseja, miesasiamiehiä kuin äärinationalistinen tappelukerho, joka otti valan itsetyydytystä vastaan ”puolustaakseen länsimaista sivilisaatiota”.

Stewart Homen kirjat ovat vanhentuneet, koska niissä kuvattu ääriryhmien hulluus ei ole enää tarpeeksi sekopäistä tässä kirjassa mainittuihin ryhmittymiin verrattuna!

Angela Naglen analysoi ne kulttuuriset vaikutteet, jotka ovat luoneet edellytykset sille, että joku keskiluokkainen valkoinen kolmikymppinen sinkkumies näkee vetoa ”pilluminaatti”-salaliittoteoriaan tai miksi hän on valmis murhamaan meksikolaisia siirtolaisia nettiyhteisön innoittamana.

Tässä jäljitetään lukuisia länsimaisia filosofisia suuntauksia ja ajattelijoita, jotka loivat idean, että vastakulttuuri on aina voima hyvyyteen ja edistykseen. Kirjailija syyttääkin erityisesti 60-luvun uusvasemmistolaisia vastakulttuurin ihannoinnista, mutta myöskin Nietzscheä ja muita vanhempia romantikkoja, jotka loivat länsimaisen idean yksilöstä, joka on väärinymmärretty, mutta ainoa järkevä hullujen maailmassa. Joskus marginaalissa oleva ihminen on oikeasti vain hullu. Mieleeni ainakin tuli Pentti Linkola tällaisesta ”väärinymmärretystä, mutta oikeassa” olevasta ideologista.

Naglen viesti ei ole se, että tabuja ei saa rikkoa tai, että sananvapaudessa on menty liian pitkälle, vaan se, että olemme luoneet mielikuvan että rikkomalla tabuja ja provosoimalla, voimme edistää politiikkaa. Vasemmiston pahin virhe oli luulla, että oikeisto ei omaksuisi näitä taktiikoita itselleen.

Internet on luonnut kuplia, joissa ihmiset radikalisoivat toisiaan ja jatkuva provokaatio on turruttanut joitakin käyttäjiä niin paljon, että he eivät pysty erottamaan enää, onko joku tosissaan ajamassa juutalaisten massamurhaamista vai vain vitsailemassa, jotta ”suvakki” ärsyyntyisi.

Kirjailija itsekin joissain kohdissa myöntää, että jotkut kohtaamansa ulostulot ovat olleet niin pähkähulluja, että hänellä on ollut hyvin vaikeaa puolueettomana tutkijana todeta onko tässä oikea poliittinen ehdotus raiskauksen laillistamisesta vai jokin todella sairas vitsi.

Perinteinen konservatismi ja oikeisto ovat jäämässä taka-alalle ja tämä uusi täysin ristiriitainen ja järjetön alt-rightiksi kutsuttu uusoikeisto on muuttumassa uudeksi normaaliksi. Mielenkiintoisinta onkin Nalgen huomio, että moderni äärioikeisto samaan aikaan pitää kaikkea valtakulttuuria ”vasemmistolaisena postmodernisena kulttuurimarxismina” mutta itsekin soveltaa marxilaisen postmodernistisen teoreetikon Antonio Gramscin ideoita omassa propagandassaan.

Jo tämä kohta tästä kirjasta on todella kiehtovaa. Sitä luulisi ideoiden pysyvän oman ideologian sisällä, mutta osia siitä irtoaakin ja leviää jopa vastakkaisiin aatteisiin. Kirjoitin juuri tästä omassa kandissani ja sosiologi Oliver Roy teoretisoi samankaltaisesta ilmiöstä muslimien keskuudessa.

Olen itse kirjoittanut lukuisia kertoja, että jokainen oikeistolainen, joka kertoo ”vastustavansa” postmodernismia tai ”kulttuurimarxismia” on pahin postmodernisti ikinä. En siis ole ainoa tutkija, joka on tehnyt saman havainnon.

Angela Naglen Kill All Normies on ansainnut klassikkostatuksensa. Tämä on paras kirja selittämään, miksi USA:ssa kansakunta on niin polarisoitunut, mutta samalla tämä kertoo tänne Suomeenkin saakka ulottuvien ilmiöitten alkuperän. Suomessa esimerkiksi Homma-foorumi ja Ylilauta ovat tuottaneet samankaltaista nuoriin vetoavaa äärioikeistolaista propagandaa.

Itsekin havaitsin 12.5.2018 pidetyssä Helsingin äärioikeistolaisessa ”sananvapausmarssissa” naisen, joka oli pukeutunut japanilaisen koulutytön asuun, jonka T-paidassa oli printattu alt-rightin Pepe-sammakon kuva. Siellä kovan luokan PVL-uusnatsien ja Suomi ensin kaltaisten väkivaltaisen ääriryhmien seassa oli yksi radikalisoitunut netinkäyttäjä, jonka koko asu on yks suuri postmodernistinen sekamelska. Hitler kääntyisi haudassaan.

Pahinta on kuitenkin tännekin levinneet häirintäkampanjat, joissa jopa toimittajia on vainottu. Kirjailija ei osaa antaa mitään ratkaisua tälle sotkulle, vaan toivoo, että aika sen ratkaisee.