Risto Oikarinen: Kiitos tästä yöstä

Kiitos tästä yöstä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Risto Oikarinen on palkittu runoilija, jolta olen itse tosin lukenut ainoastaan romaanin Nälkämaan laulu (Otava 2016). Se jätti sen verran myönteisen vaikutelman, että tähän uusimpaan runokokoelmaan kuvastosta tartuin. Edellisestä Oikarisen runokokoelmasta onkin aikaa: Värioppi ilmestyi vuonna 2012.

Noin äkkiseltään Kiitos tästä yöstä -kokoelmasta piirtyy esiin kahdenlaista runoutta. Oikarinen on toisaalta tiivis sanoilla ja kielellä leikittelijä, joka hyppää kielestä toiseen, tanssittaa sanoja merkityksestä seuraavaan, katkoo rivejä ja luo uusia yhteyksiä. Toisaalla Oikarinen taas on monen sivun mittaisia omaelämäkerralliselta vaikuttavia runokertomuksia rakenteleva kertoja, jonka ajatus kulkee kauniisti aiheesta toiseen.

Jonkinasteinen onnistuminen on, että nämä kovin erilaiset tyylit eivät samoissa kansissa kohdattuina tunnu erillisiltä ja irrallisilta, vaan molemmille on hyvä paikkansa. Kantavaksi teemaksi kokoelmalle nousee suru ja menetys; luen kokoelmasta puolison kuoleman. Surun ja sanaleikittelyn yhteys näkyy kauniisti vaikkapa ”Sinä hetkenä / Minä hyvänsä” -runossa:

sinun hetkesi olivat
luetut / lukemattomat
hetkesi on nyt
ohitettu / ohittamaton
oli se hetki, jona sinä olit
poissa / läsnä
olet hetkissäni yhä
ei sitä ei käsitä / ei sitä eikä sitä

Pidän myös kovasti Oikarisen pitkistä runoista; niissä on ihastuttavaa ajatuksenjuoksua. ”Hanami”, esimerkiksi, alkaa runominän istuessa rantaan pihlajan alle meditoimaan. Pihlajan toisella puolella istuu aasialaispariskunta, mistä ajatus kulkee kirsikkapuihin ja hanamiin, ja Berliiniin, jossa kirsikka on samanlainen perusmaku kuin mansikka täällä. Olipa kiva, kun Valiolla oli Venäjän pakotteiden vuoksi erä kirsikkajugurttia kaupan, ja kas, nyt pariskunnan toinen osapuoli hytkyy, kenties naurusta, kenties itkusta; sisäinen itkututka kuitenkin reagoi. Ja niin edelleen – tätä jatkuu sivukaupalla, aivan tavattoman ilahduttavasti.

Kiitos tästä yöstä puhuttelee menetyksen kokenutta, mutta toimii mainiosti myös ihan luovan kielenkäytön iloista kiinnostuneille runonlukijoille. 

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...