Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eila Pennanen (1916–1994) oli suomalaisen kirjallisuuskentän suuria nimiä, monipuolinen kirjailija, suomentaja, esseisti ja kriitikko. Myös runoilija, sillä Pennasen laajaan tuotantoon mahtuu myös yksi runokokoelma. Kiitos harhaluuloista ilmestyi vuonna 1970, juuri ennen Pennasen päätyönä pidetyn Tampere-trilogian ensimmäistä osaa Himmun rakkaudet. Sitä tässä runokokoelman toisen painoksen kansiliepeessäkin mainostetaan.
Kokoelman ensimmäinen osio kuvaa mökillä olemisen iloa, kaukana kaupungin melusta, tekemättömistä ja varsinkin tehdyistä töistä. Kaukana rakkaudesta, ”parantumattomasta taudista”. Siitä päästäänkin sujuvasti kokoelman toiseen osaan, jossa katse kääntyy rakkauteen. Rakkaus näyttäytyy tämän osan sivuilla monessa valossa, mutta usein vähän negatiivisessa valossa. Yksipuolisena, menneenä, ”kiitos että sain rakastaa sinua”. Osan lopusta löytyy kuitenkin tämä huikaiseva helmi:
En halua tietää millainen ’olet’
Haluan vain,
ja muutakin, ja muutakin,
ja hyväilyt, ja käden otteen
hiuksissani, ja epäselvän,
herttaisen muminan, ja likinäköisen
hymyn, ja muutakin.
Kolmas osa tarjoaa menneiden muistelua ja toisaalta hetkessä elämistä. Neljännessäkin osassa muistellaan omia vanhempia. Sen ymmärtää hyvin. Isä ja äiti olivat varmasti olleet paljon Pennasen mielessä Himmun rakkauksien kirjoittamisen tähden. Vanhuudesta kirjoittaminen tuntuu ainakin nykynäkökulmassa vähän varhaiselta, eihän Pennanen ollut kokoelman ilmestymisen aikaan edes 60-vuotias. Mutta paljon taaksepäin katselemista runoissa joka tapauksessa on: ”Avuttomuudessani / etsin syitä, / yritän selittää, / lakaisen puhtaiksi hulluuteni kaikki askelmat. // Mitä minä löydän / vuosikymmenien / lumen alta?”
Neljäs osa heijastelee myös omassa ajassa elämisen epävarmuutta. Kokoelman lopettava nimiruno kiittää harhaluuloista, kuvittelee ihmiskunnalle toiveikkaamman tulevaisuuden, jossa aseita ja myrkkyjä lakataan valmistamasta, olkoonkin, että toive tuntuu runominästä itsestäänkin naivilta: ”Kuvitelma, elätkö vielä? / Naivismini syvyyksistä minä huudan sinua.”
Yli 50 vuotta ilmestymisensä jälkeen Kiitos harhaluuloista miellyttää minua. Eila Pennaselta ei muita runokokoelmia sitten ilmestynytkään; pitää siis vain nauttia tästä. Pennasen romaanitaidettakaan ei kannata unohtaa, vaikka se ei niin muodikasta välttämättä olekaan. Himmun rakkauksista alkava lopulta kuusiosaiseksi venynyt Tampere-trilogia on edelleen lukemisen arvoinen historiallinen romaanisarja.
Tuntematon ihminen
ja hänen jähmeä pelkonsa.
Rakkaudella ei ole paljon mahdollisuuksia.
Ihmekö sitten että puhutaan niin hartaasti
asennoista.
