Jere Nurminen: Kiira : ehjäksi särkynyt

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun ajattelen Kiira Korpea jäällä huippu-urheilu-uransa aikana, muistan aina jostain syystä vuoden 2011 lyhytohjelman tuttuun herttaiseen musiikkiin Somewhere Over the Rainbow, sen yksinkertaisen tyylikkäät alku- ja loppuasennot, Kiiran kasvojen ylivertaisen kauneuden ja tietenkin kyseisen vuoden EM-kisat, joissa hän luisteli ohjelman täysin virheettömästi.

Tällainen kuva jäi varmaan monelle muullekin taitoluistelun ystävälle Kiirasta, mutta Jere Nurmisen elämäkerta näyttää meille myös toisenlaisen Kiiran, taistelevan perfektionistin, kamppailun loukkaantumisen kanssa ja vaikean päätöksen luopua huippu-urheilijan urasta. Kirja tuo lukijalle ihmisen kasvot, ihmisen joka kuitenkin lopulta on sisäisesti yhtä kaunis kuin ulkoisesti.

Kiira Korpi aloitti taitoluistelun hyvin nuorena, kuten on itse asiassa välttämätöntä. Huippu-urheilu oli perheessä tuttua, olihan hänen isänsä jääkiekkojoukkue Tapparan monivuotinen valmentaja. Taitoluistelu on laji, joka vaatii paitsi reippaasti rahaa, myös itsekuria, loputtomia toistoja ja kieltäymyksiä muun elämän suhteen. Nämä henkilökohtaiset ominaisuudet tuntuivat olevan Kiirassa valmiina, hän oli luontainen perfektionisti, jolle oli ominaista vaikkapa se, että hän epäili olevansa tarpeeksi hyvä perfektionistiksi, kun koulutodistuskin oli keskiarvoltaan vain 9,9. Mutta onnistumiset seurasivat häntä jo melko varhain, ja yhdessä hyvän ystävänsä Laura Lepistön kanssa he ovat ehdottomasti Suomen menestyneimmät taitoluistelijat, molemmilla on lukuisia mitaleita SM- ja EM-kisoista, Lepistöllä lisäksi MM-mitali ja Kiiralla Grand Prix -voitto.

Nurmisen kirja antaa erinomaisen kuvan huippu-urheilijan elämästä, myös sen nurjista puolista, jotka tosiaan katsojalle jäävät usein vieraiksi. Kilpailu ja menestys aiheuttavat usein kateutta ja pahanpuhumista, valmentajien kanssa saattaa olla vaikeaa ja loukkaantumiset vaanivat aina. Uran edetessä Kiirallekin alkoi tulla kaikenlaisia vaivoja, jotka kärjistyivät akillesjänteen repeämiseen vuonna 2013. Tämä vaikea vamma merkitsi käytännössä sitten Kiiran menestyksekkäimmän uran loppua, ja yhdessä henkisen loppuunpalamisen kanssa Kiira teki varsinaisen lopettamispäätöksensä. Uusi elämä ei kuitenkaan ole aiheuttanut hänelle pettymystä – seurustelu ja avioliitto italialaisen Arthur Borgesin kanssa, muutto New Yorkiin ja
psykologian opintojen aloittaminen siellä ovat olleet suuria ilonaiheita.

Kiira Korven elämäkerta on kaikkinensa hurmaavaa luettavaa ja kuuluu itsestään selvästi jokaisen taitoluistelun ystävän kirjahyllyyn.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...