Kiina on iso maa, jolla on pitkä historia. Mutta kuinka iso ja kuinka pitkä? Kiinasta on monenlaisia käsityksiä, joista monet ovat jollain tavalla vääriä. Toimittaja Mari Manninen pureutuu aiheeseen tässä kirjassa, jossa hän käy läpi 33 yleistä Kiinaan liittyvää myyttiä, jotka eivät pidä paikkaansa.
Kirjan luettuaan on varmasti viisaampi, mitä Kiinaan tulee. Väärille käsityksille on monia lähteitä: osa on peräisin kiinalaisilta itseltään, osa on koulun historianopetukseen päätyneitä karkeita yksinkertaistuksia, osa johtuu asioiden asettelemisesta liian mustavalkoisiksi.
Tästä viimeisestä on hyvä esimerkki Tiibet. 1990-luvun lopulla Tiibetin asia oli erityisesti tapetilla länsimaissa, kiitos Hollywoodin, joka tiibetiläisten kärsimyksiä glorifioi, ja silloin monille varmasti muotoutui konfliktista käsitys, jossa julmat kiinalaiset sortavat hyveellisiä tiibetiläisiä. Näin asia on helppo nähdä: on hyvikset ja pahikset ja sillä selvä.
Mutta ei se ihan niinkään ole. Kiina on toki toiminut Tiibetissä valloittajan ottein, mutta myös tuonut hyvinvointia ja korkeampaa elintasoa. Tiibetiläisissäkin voi olla vikaa. Asiat eivät ole yksinkertaisia.
Mitä taas vaikkapa talouskysymyksiin tulee, väärinkäsityksiltä on vaikea välttyä, kun luotettavaa tilastotietoa on yksinkertaisesti mahdoton kerätä Kiinan kokoisesta maasta, etenkin kun paikallisilla viranomaisilla voi yhä olla hyvät motivaatiot vääristellä lukuja itselleen suotuisiksi.
Puhumattakaan siitä historiasta, jossa kiinalaisilla on tapana paisutella numeroita isommiksi. Oli valaisevaa, kun Manninen suhteutti asioita: Peking esimerkiksi ei ole mikään tuhansia vuosia vanha kaupunki, vaan samaa ikäluokkaa kuin Tukholma. Muutenkin tästä kirjasta saa oivan pikatiivistyksen Kiinan historiasta.
Pidän tällaisista helppolukuisista kirjoista, jotka luettuaan tietää enemmän ja olettaa vähemmän. Kuluneiden myyttien ja väärinkäsitysten aukominen on erinomainen tapa lisätä tietämystä.