Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä ajattelisin hiuksista? Omiini olen yleisesti ottaen ollut tyytyväinen. Olen perinyt tummat hiukseni äidiltäni. Minulle tumma väri teki tyhjäksi kaikki ajatukset hiusten värjäämisestä. Muuten olisin olisin joskus värjännyt hiukseni mustiksi. Nykyään lähinnä toivon – turhamaisuuttani – että olen perinyt kaljuuntumisgeenit isäni isältä, joka ei kaljuuntunut, toisin kuin jokseenkin kaikki muut miespuoliset sukulaiseni.
Hiusmallini on ollut samaa seilausta siistin lyhyen ja siivottomamman pitenevän välillä sen jälkeen, kun joskus lukiovuosina lopetin heviletin kasvattamisen. Kukaan ei ole koskaan suhtautunut hiuksiini erityisemmin millään tavalla. Hiukseni rasvoittuvat, joten saan olla pesemässä niitä päivittäin, mutta etenkin lyhyimmässä tilassaan se on tavattoman yksinkertainen asia.
Tässä hiusomaelämäkerrassa tuleekin heti monta asiaa, jotka erottavat minut monista Suomessa elävistä ruskeista ihmisistä. Afrohius vaatii omanlaista hoitoaan ja tietynlaisia hiusmalleja, ja siihen kaikkeen liittyy monia ongelmia. Ruskeilla ihmisillä on usein painetta vaikuttaa valkoisemmilta, mihin liittyy vaikkapa hiusten suoristamista, joka on vaivalloista ja hiuksille haitallista. Suomeen adoptoiduilla ja heidän vanhemmillaan ei välttämättä ole riittävää osaamista afrohiuksen hyvästä hoidosta ja toisilla taas Afrikassa asuvien sukulaisten neuvoista ei ole iloa, kun Suomen sääolosuhteet tekevät temppujaan hiuksille. Ennen kaikkea: hiukset ovat näkyvä osa ihmistä ja erottuminen joukosta on usein raskasta.
Kiharoita-kokoelman taustalla on S&S:n ja Ruskeat Tytöt Median järjestämä hiusteemainen kirjoituskilpailu parin vuoden takaan. Tähän kirjaan on koottu kilpailun parhaita tekstejä ja lisäksi aihetta käsitteleviä kirjoituksia muilta kirjoittajilta. Mukana on tuttuja nimiä, kuten Koko Hubara, joka kertoo, mitä kaikkea hänen hiuksiinsa on joskus tarttunut, ja Fatim Diarra, joka kertoo omasta hiusmatkastaan. Mukana on myös hiusalan ammattilaisia, kuten afrohiuksiin erikoistunut Meron Laine. Tekstilajina on pääasiassa essee, mutta mukana on myös pari novellia, runoutta, sarjakuvaa ja keskustelua.
Kirjan kohdeyleisö on kaksijakoinen. Kiharoita toimii aivan varmasti erinomaisena vertaistukena kaikille afrohiustensa ja vallattomien kiharoiden kanssa eläville. Jos on hukassa afrohiustensa hoitamisen kanssa, kirjasta saa myös hyviä käytännön vinkkejä. Toinen kohderyhmä on sitten kaikki minun kaltaiseni ihmiset, joiden suhde omiin hiuksiin on täysin ongelmaton. Tämä kirja lisää varmasti ymmärrystä, sen verran hyvin ja monelta kantilta tässä hiusasiaa käsitellään.
Ennen kaikkea tietysti toivoisi ihmisille rauhaa olla sellaisia kuin ovat: että jokaisella saisi olla sellainen tukka kuin on, ilman että kenenkään tarvitsisi sitä ihmetellä, hypistellä tai arvottaa. Eiköhän ennen pitkää päästä sellaiseen tilanteeseen, jossa politiikan tai liike-elämän vaikuttajalla voi olla komea afro, letit, bantut tai rastat, eikä kukaan kiinnitä asiaan sen enempää huomiota.
