Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ensimmäinen kosketus e-kirjaan ikinä.
Olihan siinä omat ongelmansa ennen kuin onnistuin, mutta sen jälkeen mikä ei ollut lukiessa ja kirjan kuvia katsellessa.
Täältä sen saa, eikä maltaita maksa; sitä paitsi viidesosa kirjasta on maistiaisiksi ilmaiseksi luettavissa.
Kirja on tietokirjailija Juha Vaheen työstämä kirja Kiestingistä Viipuriin, jossa Vaheen isä, Jouko, raportoi kuukauden kestäneistä tulisista taisteluista Kiestingissä, missä suomalaiset saksalaisten kanssa sotivat puna-armeijaa vastaan tuhoisasti. Olosuhteet olivat vaativat tiettömissä suomaisemissa, 100 kilometrin päässä koto-Suomesta.
Lopputulos:
Kuukauden aikana suomalaiset joukot olivat menettäneet 170 ja saksalaiset 248 miestä kaatuneina. Puna-armeijan maksama lasku oli paljon verisempi. Virallinen tiedotus totesi, että kentälle jääneiden yli 15 000 kaatuneen lisäksi tulivat ne tappiot, jotka tykistö, kranaatinheittimet ja syöksypommittajat olivat linjojen takana aiheuttaneet. Sotavankeja saatiin 676.
Siinä pojan pöytään lyömät faktat huhti-toukokuun vaihteen taistelusta keväällä 1942 ja tässä isän tunnelmat suoraan taistelun tiimellyksestä, venäläisen merijalkaväen sotilaan toiminnasta aivan yltöhollilla:
”Ajattelin riveistämme poistuneita, ajattelin Väänästä, ajattelin Kangastusta. Niinkö vähän siitä vasta oli aikaa kulunut, kun he vielä olivat osa tätä joukkuetta?
Pala nousi kurkkuun ja oli sanomattoman paha olla
En tiedä, mikä minuun meni, mutta sitä laukausta en ampunut. Laskin aseeni ja katselin, miten miekkonen ammensi lumen alta kattilansa vettä täyteen. Sitten hän oikaisi selkänsä ja asteli rivakasti tulouraansa pitkin takaisin puiden kätköihin.”
Jouko Vaheen 30 vuotta sodan jälkeen kirjoittamat muistumat ovat selkeitä, ne vievät lukijan suoraan etulinjan tärinään. Aito sodantuntu ja käry leijuvat ilmassa. Vaikutus sodankävijän mieleen elinaikainen:
”Jelettijärvi. On omituista puhua järvestä, jonka nimeen liittyvillä tapahtumilla varmaan on ollut elämänkatsomusta ohjaava vaikutus, enkä kuitenkaan koskaan järveä edes vilaukselta nähnyt.”
Juha Vahe yhteenvetoa tehdessään harmittelee, ettei veteraanipolvi kaiken kaikkiaan tarpeeksi ajoissa kertonut sotakokemuksista, vaan vasta pitkän ajan kuluttua, jolloin muistikuvat ovat jo muuttuneet ja haalistuneet; näin sotaveteraanien tärkein testamentti jälkipolville, sodasta kertominen sen kaikessa kauheudessaan, on jäänyt vajaaksi.
Ei tunnu riittävän, että samat tutut sotakirjailijat Anttalasta Lehväslaihoon vuodesta toiseen ovat uuden omannäköisensä sotakirjan kirjoittaneet.
Jännä ja antoisa lukukokemus. Ja kokemushan se oli tämäkin: hetken mielijohteesta nappaa netistä e-kirjan, joka on siinä silmänräpäyksessä valmis luettavaksi kuvineen kaikkineen. Eikä edessä kirjasto-, ei postimatkaa jonain tuonnempana päivänä.