Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Valeria on nelikymppinen perheenäiti 1950-luvun Roomassa. Eräänä päivänä hän huomaa tupakkakaupassa mustan kiiltäväkantisen vihon, ja hetken mielijohteesta haluaa ostaa sen. Vaivautunut myyjä selittää sen olevan kiellettyä tavaraa, koska hänen kaupassaan ei saisi myydä muuta kuin tupakkaa, mutta Valeria saa sen lopulta ostetuksi.
Niin vihosta tulee päiväkirja, ja se jatkaa elämäänsä edelleen kiellettynä ja salaisena, sillä Valeria joutuu kirjoittamaan sitä perheensä huomaamatta ja piilottamaan sen milloin mihinkin pyykkikoppaan. Aluksi hän ei niinkään pelkää päiväkirjan sisällön paljastumista, vaan sitä, että perheenjäsenet, eli aviomies Michele tai aikuistuvat lapset Riccardo ja Mirella, ottaisivat vihon muitta mutkitta käyttöönsä.
Kirjan edetessä käy nimittäin ilmi, että Valerialla ei ole mitään omaa, ei aikaa tai tilaa tai rahaa, vaikka hän käykin työssä toimistossa johtajan sihteerinä. Koko perhe tarvitsee häntä kaikenmaailman asioihinsa, ja aviomieskin kutsuu häntä äidiksi. Perhe ei ole kovin varakas, mikä saa Valeriassa aikaan suunnattoman alemmuuskompleksin ystävättäriensä edessä; he pystyvät ostelemaan vaatteita ja koruja itselleen, eikä Valerialla ole varaa yleensä edes kukkiin.
Koska kirjassa eletään siis 1950-lukua, ovat roolimallit hyvin perinteiset, niin perinteiset, että se herättää lukijassa selvää ärtymystä.
Olisin suoraan sanottuna häpeissäni, jos hänen [Michele] pitäisi auttaa minua naisellisissa askareissani, esimerkiksi ruuanlaitossa, vaikka häntä ei lainkaan hävetä se, että minä autan häntä siinä, mitä taas pidetään miehen velvollisuutena, nimittäin rahan ansaitsemisessa.
Samat perinteiset roolimallit istuvat tiukasti myös kaikissa seksuaalisuuteen liittyvissä normeissa, vaikkei asiaa tietenkään ilmaistakaan näin eksplisiittisesti. Valeria kauhistelee Mirellan seurustelua paljon vanhemman lakimiehen kanssa ja saarnaa hänelle naisen paikasta ja maineesta, muttei myöskään oikein suvaitse Riccardon tyttöystävää Marinaa, vaikka tämä niinsanotusti tietääkin paikkansa. Mutta kaikesta eniten Valeria aluksi soimaa itseään, kun hänelle itselleen alkaa kehittyä salaisia eroottisia tunteita aivan toista miestä kuin Micheleä kohtaan.
Kielletty päiväkirja oli kaikkineen hyvin häkellyttävää luettavaa. Toisaalta sen kuvaamat roolimallit ja aatteet melkein huvittivat, toisaalta taas ahdistivat, koska Valeria oli niin sidottu, hän oli oman elämänsä vanki vain sentähden, että oli halunnut mennä hyvin nuorena naimisiin ja perustaa perheen mitä ilmeisimmin ensimmäisen mukavan miehen kanssa, joka hänen tielleen osui, ettei vain olisi joutunut kokemaan yksinäisyyttä ilman miestä ja lapsia. Hän on uskonut, että mies ja lapset toisivat hänelle sisältöä elämään, mutta kun lapset ovat kasvaneet ulos suloisesta vauvaiästä, hän alkaakin vierastaa heitä. Puhumaan oppineet lapset kasvavat ulospäin hänestä, eivät ole enää hänen omaisuuttaan.
Olin siis hyvinkin kahtalaisissa tunteissa luettuani tämän kirjan. Mutta loppujen lopuksi se oli kuitenkin mielenkiintoinen katsaus aikansa perhekulttuuriin, katsaus sidottuna olemiseen ja yrityksiin elää omaa elämää. Suosittelen lämpimästi! Mirjami Marttilan suunnittelema kansikuva huokuu nostalgista vintagea.
