Tapani Lehtinen: Kielen vuosituhannet : suomen kielen kehitys kantauralista varhaissuomeen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pidän etymologiasta ja olen kiinnostunut kielen kehityksestä, lainasanoista ja sen sellaisesta. Ei siis ollut vaikea päätös napata Kielen vuosituhannet kirjaston esittelyhyllystä matkaan.

Tapani Lehtisen kirja esittelee suomen kielen historiaa tuoreimman tutkimustiedon valossa. Teos ei ole aivan populaari, vaan kirjoitettu lähinnä yliopistotason oppikirjaksi. Sen huomaa: teos edellyttää jonkin verran kielitieteellistä sivistystä. Lehtinen puhuu perussivistyksestä, mutta jos kirjasta haluaa täysin tolkkua saada, väittäisin että kielitieteen perusopinnot on vähintään oltava hallussa.

Vaan ei se mitään: perussivistymätönkin nautti, kunhan hyppi yksityiskohtaisimmat selitykset eri kielilajien äännemuotojen kehityksestä. Kirjan alku on erittäin hyvä ja lopusta löytyy samoin kiinnostavaa materiaalia – välissä vain on akateemisempi osuus. Suosittelen ehdottomasti suomen kielen historiallisesta kehityksestä kiinnostuneille, kirja tuntuu ajantasaiselta ja vakuuttavalta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...