Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
J. S. Meresmaan nuorten säeromaani Dodo oli sen verran koukuttava, että kun jatko-osa Khimaira kerran oli käsillä, luin sen saman tien edellisen perään. Tämähän oli muuten oikein hyvä lähestymistapa, mutta kun nyt haluaisin lukea trilogian kolmannenkin osan Kerberoksen, joudun odottelemaan sitä syksyyn asti.
Khimairan pääosassa on Dodosta tuttu Sara. Dodossa Iinan ja Tuukan suhteesta muotoutui kolmikko, kun Sara ja Iina rakastuivat. Miten polyamoria käytännössä toimii? Siinäpä onkin ihmettelemistä. Se ei kuitenkaan ole Saran ongelmista suurin. Lääkiksen pääsykokeet epäonnistuivat, joten edessä on välivuosi tiukkaa pänttäämistä, mutta kun Sara ei oikeastaan haluaisi ollenkaan lääkikseen. Lääketieteellinen on vanhempien komento, lääkäriäiti ei ole antanut vaihtoehtoja.
Vanhempien vanhoillisuus ja uskonnollisuus tarkoittavat myös sitä, ettei lesboudesta saati sitten monisuhteisuudesta voi kertoa vanhemmille. Eikä Sara ole kaikkia salaisuuksiaan vielä Iinallekaan kertonut. Vaikka polyamorisen suhteen toimivuus perustuukin sille, että asioista puhutaan avoimesti, ei se käytännössä sitten niin helppoa olekaan.
Tietäähän sen, että salaisuuksilla on taipumus paljastua, eivätkä ne useinkaan tule ilmoille parhaalla mahdollisella tavalla. Super-Sara, jolla on ollut rahaa ja mahdollisuuksia, joutuukin vähän tyhjän päälle. Materiaalinen varakkuus ei aina käy käsi kädessä henkisen rikkauden kanssa ja Saran perheessäkin vaietut salaisuudet kuluttavat pikku hiljaa kaikkia perheenjäseniä sisältä päin.
Khimaira on edeltäjänsä tavoin säeromaani. Kirja on napakan mittainen ja hyvin iskevä. Sen lukee nopeasti, mikä näin intensiiviselle tarinalle sopiikin. Säeromaaniksi Khimaira on poikkeuksellinen lähinnä runsaan loppusoinnuttelunsa vuoksi. Sellainen on suomalaisessa runoudessa nykyään harvinaista muutenkin. Tässä sille on tarinan sisäinen selityskin ja siksi se toimii oikein hyvin.
Sen kummemmin spoilaamatta tarinan loppukäänteitä on pakko todeta, että loppu oli hyvä. Hetken mietitytti tarinan tiettyjen käänteiden kliseisyys, mutta olisi vain pitänyt luottaa kirjailijaan – kirjassa oli enemmän syvyyttä ja salaisuuksia kuin ensinäkemältä olisi ajatellut, eikä loppuratkaisu jäänyt kliseiden tasolle.
Kahden ensimmäisen osan perusteella tätä trilogiaa on helppo suositella vauhdikkaiden ja dramaattisten nuortenkirjojen ystäville.
