Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun joskus tutustuin Rakel Lignellin kirjaan Älä sano että rakastat, oli helppo valinta ottaa nyt käsittelyyn tämä hänen ensimmäinen fiktiivinen teoksensa. Jotenkin halusin lukea hänen tekstiään, sillä oli jo hyvin käynyt selväksi, että se on taitavaa tuotosta.
Kevätuhri kertoo Rebekasta, jolla on kaikki asiat hallussa. Hän on kapellimestari ja hänellä on juuri työn alla Stravinskyn Kevätuhri. Kiva ajatella, että kun Rakel Lignell on muusikko, viulisti, niin hän todella tuntee musiikkimaailman. Mielenkiintoista tässä kirjassa on ammatin kuvaus ja etenkin asenteet, kun nainen on kapellimestari, jonka on yleisesti katsottu olevan miesten ammatti.
Rebekka on suorittaja, lapsena ollut hieman ylipainoinen ja nyt ei syö juuri mitään ja lenkkeilee suorastaan orjallisesti, tai no, ainakin minusta se tuntuu siltä. Kaikki pitäisi siis olla jotakuinkin lähes täydellistä. Musiikki tulee aina ensimmäisenä, mutta seuraavilla sijoilla sitten on jo vaikka mitä.
Rebekalla on ihana aviomies Erik, joka tekee vaimonsa eteen kaiken ja mahdollistaa siten vaimon uralla etenemisen, johon kuuluu muun muassa paljon matkustelua. Vaan oikeastaaan se on juuri Erik, joka paljastuu niin, että sitten alkaakin melkoinen vauhtirata.
Perheeseen kuuluu lähes aikuinen Frida, Erikin edellisestä avioliitosta, joka päättyi varsin traagisesti. Frida edustaa mahtavasti lasta, joka kasvaessaan ja ikää saadessaan on melkoinen neiti suorasuu. 5-vuotias Ester on Erikin ja Rebekan yhteinen tyttö, pieni ilopilleri.
Lisäksi on traumaterapeutti Marjukka, jonka luona Frida on käynyt lapsena. Marjukalla on poika Aaro, joka on loistava sellisti ja juuri hänet valitaan Musiikkitalon kokoonpanoon, jota Rebekka harjoituttaa. Klassinen musiikki on yksi kirjan teema, mutta ei niin, että se kiusasi sellaista, jota se ei kiinnosta.
Pikkuhiljaa tunsin olevani uupumuksen rajoilla, rakastamani työ ei aina vastannutkaan odotuksiani: olin useamman kerran turhautunut maaseutuorkestereiden pienen koon rajoittamaan repertuaariin, sain itseni kiinni äksyilemästä arvostamilleni muusikoille, tajusin nakertavani omaa oksaani.
Hyvä veto oli sekin, että Rebekan ja Erikin vanhemmat pääsevät esille, kun kerrotaan heidän elämistään ja mitä sieltä paljastuu. Jotenkin kutkuttavaa saada tietää, mitä salaisuuksia tulee esille. Ihmiselle sattuvia tapahtumia ja kaikkinaisia ongelmia.
Kaikki kuviot ja ihmissuhteet menevät sitten niin solmuun, että ollaan kuin saippuaoopperassa. Lukija voi vaan jännittää koko matkan, että voiko tälle sotkulle löytyä minkäänlaista ratkaisua. Kyllä löytyy.
Kuuntelin kirjan kahteen kertaan ja lisäksi vielä selailin kirjaa. Rakel Lignelin kieli on kaikkea mahdollista hyvää, rikasta, vivahteikasta ja osin räväkkää. Henkilöiden ja heidän suhteiden kuvaus oli kiinnostavaa. Vaikka henkilöt olivat mielenkiintoisia, niin en ehkä jaksaisi sellaisia ihmisiä oikeasti – mutta he ovatkin vain kirjan henkilöitä.
