Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Siiri Enoranta on kehitellyt taas jotain perin kummallista. Keuhkopuiden uni on kuvaus seurapiireistä, mutta näissä tanssiaisissa ei tanssahtele tavallisia ihmisiä. Vihreäihoiset, siivekkäät Homo arborikset ovat luonnon kanssa läheisessä yhteydessä elävää melko pienen elämänpiirin väkeä, sillä heidän on joka yö kiinnityttävä keuhkopuihinsa. Jotkut kuitenkin käyttävät siirappia, jolla voi viettää enemmän aikaa irti keuhkopuustaan.
Kirjan päähenkilönä kieppuu Katica eli kreivitär Aikaterine da Rosetta Caesonius. Arvonimet kuuluvat kulttuuriin, suurta merkitystä niillä ei ole. Aatelia Katica joka tapauksessa on, väkeä, joka käyttää aikansa tanssiaisiin, pukeutuneena puuteroituihin peruukkeihin, konsertteihin ja juhlaviin tanssiaispukuihin. Siivet ovat jäänne esivanhemmilta, jotka vielä lensivät taivaalla. Nykyään niillä ei lennetä. Päinvastoin, muotia on kahlita ne valjailla. Katican veli haikailee taivaalle ja suunnittelee lentokoneita, mutta paikallisia seurapiirejä hallitseva tohtorimarkiisi pitää lentämistä jäänteenä primitiivisestä eläimellisyydestä.
Katica hurmaantuu kiehtovasta taidemesenaatti Serasta ja toisaalta lähtee ravistelemaan seurapiirejä tekemällä jotain, joka sekoittaa sekä veljensä että tohtorimarkiisin suunnitelmat. Siitä koituu Katicalle kova hinta maksettavaksi.
Talvi oli saapunut edellistalvea ankarampana, marraskuinen sisäilma oli viileää, siitä huolimatta he löyhyttivät itseään kiihtyneinä viuhkoillaan. Kreivitär Aikaterina da Rosetta Caesoniuksella ei ollut siipiä.
Tarina etenee eri aikatasoilla, eli lukija pääsee näkemään Katican siivettömänä ennen kuin tietää mitä tämä teki tai miten hän siipensä menetti. Tämä kerrontatapa toimi; se piti minut kiinnostuneena ja odottavaisena. Samalla kirjan maailmassa riittää ihmeteltävää, sen verran erikoinen se on. On vaikea muistaa, että päähenkilöt ovat iholtaan vihreitä. Keuhkopuiden maailma tuntuu kuitenkin riittävän johdonmukaiselta kaikessa kummallisuudessaan.
Yksi kirjan perusteemoista on luontosuhteen käsittely. Homo arborikset ovat tiiviissä yhteydessä luontoon, sillä he ovat keuhkopuistaan riippuvaisia: oman puun luokse on todellakin palattava joka yö. Se pienentää elämänpiiriä. Toisaalta tästä riippuvuudesta vapauttava siirappi houkuttelee, vaikka se viekin kauemmas luonnosta. Lopulta Katican jäljiltä mikään ei ole ennallaan.
Keuhkopuiden uni on kiehtova aikuisten fantasiatarina. Seran ja Katican välinen suhde on kiinnostavaa luettavaa ja jos kaipaat kirjoiltasi vähän tulisuutta, siinä on myös taitavasti kirjoitettuja huomattavan kuumia kohtauksia. Siiri Enoranta on jälleen kerran onnistunut hienosti.
