Jim Morrison ja Doors! Olin 10-vuotias, kun Jim Morrison kuoli Pariisissa, enkä tiennyt hänestä yhtään mitään. Vasta kun vähän vartuin ja kuuntelin Doorsia, kiinnostuin Jim Morrisonista. Kun hänen ensimmäinen elämäkertapokkarinsa ilmestyi, matkustin sen takia Helsinkiin, että sain sen, koska en jaksanut odottaa, että se olisi tullut kotikaupunkiini, jos olisi tullut. Luin ja ihastelin.
Nyt käsissäni oleva kirja on Jerry Hopkinsin käsialaa. Hän on tehnyt toimittajan vinkkelistä kirjan Doorsin keulahahmosta Jim Morrisonista. Jim oli ihminen, joka sai aikanaan teinitytöt kuohuksiin, sillä hän hehkui erotiikkaa. Hän flirttaili estottomasti yleisönsä kanssa ja oli jollain lailla yläpuolella kaiken muun. Kun hän kuoli, ihmiset eivät uskoneet sitä, koska monien mielestä Morrison oli kuolematon.
Hopkins näki Jimin ensimmäisen kerran 1966 Doorsin keikalla. Sittemmin hän seurasi tähden elämää ja tämä kirja on koottu eri lähteistä. On kuvia asiapapereista ja kuvia Jimistä. Kun Jim oli nahkahousuisena seksisymbolina ja sitten jo vähän turvonneena ja päihteittein sekakäyttäjä.
Kaiken kaikkiaan Jim oli ihminen, joka kyseenalaisti kaikki säännöt, rakasti vapautta ja halusi provoida. Hän halusi, että ihmiset pitäisivät hauskaa. Silti hän itse oli päihteiden vanki.
Morrison on surullinen tapaus taiteilijaelämästä, kun on herkkä ja osaava, mutta kyky elämän hallintaan puuttuu. Hän aiheuttia pahoja konflikteja, kun joi useimmiten räyhäviinaa ja mieli muuttui hetkessä. Alkoholisti ja runoilija, josta tuli laulaja, Doors-yhtyeen keulahahmo, jonka musiikki elää.
Seksisymbolin rinnalla pysyi Pamela, joka pysyi mukana aina siihen asti, kunnes löysi Jimin kylpyammeesta 3.7.1971.
”En ole hullu
Olen kiinnostunut
vapaudesta
Lykkyä tykö!
J Morrison”