Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Venäjän vallankumouksen jaloista ensin Eurooppaan ja sittemmin New Yorkiin asettunut Vladimir Horowitz (1903–1989) oli yksi kaikkien aikojen parhaita pianisteja. Häntä pidetään romanttisen virtuoosiperinteen ehkäpä viimeisenä puhtaana edustajana, ja hänen esiintymisensä olivat aina tapauksia. Horowitz pysyi pitkän elämänsä loppuun asti hyvässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin — hänen viimeiset äänityksensä on tehty vain pari päivää ennen hänen kuolemaansa.
Toimittaja ja professori David Dubal, huipputason pianisti itsekin, sai maestro Horowitzin viimeisinä elinvuosina viettää runsaasti aikaa hänen seurassaan. Horowitz eli melko syrjäänvetäytyvää elämää vaimonsa Wandan (joka oli itsensä Arturo Toscaninin tytär) kanssa talossaan, johon vain harvoilla ja valituilla oli pääsy. Dubalin tietämys klassisesta musiikista ja loppumaton ihailu Horowitzin pianotaidetta kohtaan avasivat kuitenkin ovet maestron olohuoneeseen. Keskusteluja Horowitzin kanssa käy läpi näiden intiimien illanistujaisten satoa ja luo samalla lähikuvan taiteilijasta, joka teki pianolla käytännössä mitä ikinä vain tahtoi.
Taiteilijana Horowitz oli ehdottoman loistelias. Hänen tulkintansa elivät jatkuvasti, ja hän etsi jatkuvasti uusia tapoja ilmaista itseään. Horowitzin tekninen taituruus oli niin korkealla tasolla, ettei hän joutunut juurikaan enää miettimään, miten jokin asia voidaan toteuttaa, vaan ennemminkin miksi. Toisaalta ihmisenä Horowitz oli oikukas ja hemmoteltu. Hänen kanssaan keskustellessaan oli koko ajan oltava varuillaan ja herkkä lukemaan maestron mielenliikkeitä, sillä Horowitz oli tottunut saaman kaiken haluamansa. Ja jos jokin asia ärsytti häntä, hän ilmoitti sen taatusti muillekin.
David Dubalin henkilökuva Vladimir Horowitzista on onnistunut ja kiinnostava teos. Jokaiselle musiikinystävälle on antoisaa lukea Horowitzin omia mielipiteitä musiikista ja sen esittämisestä, sen esittäjistä ja säveltäjistä. Keskusteluja Horowitzin kanssa ei kuitenkaan ole mitään teoreettista ja eritysen syvältäluotaava musiikinhistoriaa, sillä David Dubal on pyrkinyt tekemään kirjastaan riittävän kevyen ja helposti luettavan. Hänen ja Horowitzin keskustelujen tunnelma ja henki kyllä välittyvät vähän yksinkertaistettunakin. Tämä kirja kannattaa lukea.
