Tämä ei suinkaan ole Pirjo Rissasen uusin teos vaan yhteisnide kahdesta aikaisemmasta kirjasta eli Kesävieraat ja Syntymäpäivä (molemmat ilmestyneet 2003). Tämä kannattaa ottaa huomioon sekä lainattaessa että kirjaostoksia tehdessä. Minulle tämä sopi hyvin, koska en ole lukenut kumpaakaan aikaisemmin. Käsissä on sekä Syrjärannan vahvojen naisten tarina että tarina Juhanista, talon isännästä.
Syrjärannan komeaa kartanomaista taloa hallitsee voimakastahtoinen Lempi, Juhanin äiti, jolla on kaikki langat käsissään taloudenhoidossa ja käytännön asioissa. Juhanin elämän täyttää lehti, Pihlajokinen, sen kaikki toiminta. Onhan se hänen lehtensä, jo isänperintönä. Juhani Penttinen on yli nelikymppisenä outo olio kylällä, tavoiteltu poikamies. Eräänä kesäyönä soudellessaan hän tapaa naapuriston mökkilaiturilla naisen, Lilabellan, joka tekee lähtemättömän vaikutuksen.
Niin lähtemättömän, että häitä tanssitaan pian. Juhani on rakastunut korviaan myöten eikä kuuntele ketään. Lilabella on hänen kaikkensa: kaunis, hauras kukkanen. Lilabellan eteen hän myös tekee kaiken: taloon tehdään täysremontti ja Lilabella saa haluamansa sisustuksen. Samoin ulkomaanmatkoja tehdään usein ja kauas, leidi käyttää siekailematta rahaa vaatteisiin ja muuhun haluamaansa sekä on onnellinen?
Lopulta Juhanin unelmien täyttymys on totta. Lilabella odottaa lasta ja lopulta syntyy ihana tytär Kaisla. Juhanin onni on täydellinen! Kaikki eivät ehkä ole samaa mieltä, Lempi-äiti on huolissaan. Joku puhuu Lilabellan hämäristä taustoistakin, mutta Juhani hiljentää puhujat. Jos Lilabella ei halua puhua menneisyydestä, ei hänen tarvitse. Ei hän kyllä ole siitä puhunut Juhanillekaan, vihjaillut vain. Kaisla-tytär taas ihailee äitiään ja vaalii pieniä rakkauden hippuja, Lempi taas antaa ja saa rakkautta sylikaupalla lapselta! Kunnes koittaa hetki, jolloin Lilabella jää Kaislan kanssa kahdestaan Kesärantaan pidemmäksi aikaa äidin ja pojan lähtiessä sukuloimaan. Silloin kutsutaan kesävieraita, syödään, juodaan runsaasti ja pidetään hauskaa. Kaisla joutuu tahtomattaan perin pienenä näkemään outoja kohtauksia, joihin joutuu myöhemmin palaamaan.
Seuraavan osan tapahtumat alkavat parikymmentä vuotta myöhemmin Kaislan jo muutettua elämään itsenäisesti. Hän on opiskellut ja tietää mitä tahtoo. Kun isä on jo vanhenemassa ja vihjailee lehden kohtalosta, Kaisla on varma, että hänestä tulee ainakin päätoimittaja. Samassa sopassa suhde avomieheen katkeaa tämän karatessa äitinsä luokse. Hän kun ei voi sietää kotileikkejä. Kun kaiken lisäksi Kaisla näkee omalaatuisen, todenoloisen unen äidistään, hänellä on poikkeuksellisen paljon asioita mietittävänä ja selvitettävänä.
Kaislasta on tullut kaunis ja määrätietoinen, joten hän myös haluaa paikan lehdestä. Paikan, jonka hän on ansainnut tehtyään lehdessä töitä jo pitkään. Kun selviää, että vakanssi meneekin ulkoa palkatulle miehelle, alkaa hyytävä taistelu lehden sisällä. Lempi on sairastellut ja alkanut voida huonosti, hän on vakaana naisihmisenä kuitenkin tehnyt hyvissä ajoin testamenttinsa. Kun hän lopulta on päättänyt kuolla, suru on jälleen läsnä. Tosin määräävä nainen on organisoinut myös omat hautajaisensa erinomaisesti.
Yhden asian hän kuitenkin on jättänyt Kaislan päätettäväksi – mitä tehdä kirjeellä, jonka Lilabella jätti Juhanille? Pitääkö siitä kertoa ja pitääkö sen sisältö edes uskoa? Kaikenlaisia asioita käy Kaislan mielessä, kun hän alkaa vähitellen selvittää Lilabellan kuolemaan johtaneita tapahtumia. Jäljet ovat alkujaankin heikot, mutta yllättäen niitä löytyy. Hän alkaa myös itse muistaa pieniä tapahtumia juuri siltä kesältä – kesältä, joka oli äidin viimeinen.
Tämä on Rissaselta taattua kotimaista, hyvää ja laadukasta viihdettä, jossa on mukana myös mukavasti juonikasta selvitettävää sekä toki romantiikkaa, aivan asiaakin sekä pikkuisen mietittävääkin muun muassa rehellisyydestä toisia kohtaan. Suosittelen kaikille kotimaisen viihteen ystäville. Hieman häiritsee tämä kaksoisnide eli itse olisin mieluummin ottanut uusintapainokset yksittäisinä pokkareina. Toisaalta, lahjaksi tämä voi olla hyväkin idea, kunhan tarkistaa ettei saajalla satu olemaan alkuperäisiä kirjoja… Kirjailijan tuotantoa keräävä taas voi ilahtua lähes tuhatsivuisesta opuksesta.