Karoliina Timosen toinen romaani Kesäinen illuusioni sijoittuu viihdekirjallisuuden ja pienoisromaanin välimaastoon ja sisältää myös kauhuromantiikan piirteitä. Klara on keski-ikäistyvä kirjailija, joka on lähtenyt kesäksi Saimaan saarelle miettimään avioliittoaan ja tulevaa romaaniaan. Yksinolo keskeytyy, kun naapurisaareen asettuu Olavi, Klaraa hieman vanhempi akateemikko, jonka huvilalta kantautuu lahden yli jazz ja sikarinsavu. Oma parisuhde ja romaanin rakentaminen unohtuvat nopeasti, kun tarjolla on miellyttävää miesseuraa. Ympärillä luonto nauttii kesän ensimmäisestä helleaallosta, muu maailma on kaukana ja lähistöllä uiskentelee vain kuikkaperhe. Muutaman viikon tuttavuuden jälkeen Olavin poika Cédric liittyy seuraan eikä kolmiodraamaa voida välttää. Kun aviomies Mikaelkin päättää tulla vierailulle selvittämään parisuhdetta, alkaa illuusio olla täydellinen.
Timonen leikittelee viihde- ja kauhukirjallisuuden kliseillä, mutta tekee sen varsin tyylikkäästi. Tarinaan liittyy myös taikapuu ja viisas nainen, joka varoittaa sotkeentumasta toisten asioihin. Saaren huvilalla on tietysti myös omat tarinansa, mutta ne on keveinä kesäpäivinä helppo unohtaa. Lopulta ei voi olla varma, sekoittaako pään rakkaus, helle vai migreeni vai onko vain kyse keski-ikäistyvän naisen fantasioista. Tarinan jännite kohoaa yhtä aikaa paahtavan helteen kanssa ja loppukohtausta taustoittaa valtava ukkosmyrsky kuin romantiikan klassikoissa ikään.
Kesäinen illuusioni tekee kunniaa edustamalleen genrelle ja tarjoaa mainiota seuraa riippumattoon yhdeksi iltapäiväksi. Valitettavasti sitä vaivaa sama ongelma kuin monia muitakin kotimaisia uutuuskirjoja. Kieli on köyhää ja ajoittain turhan kömpelöä. Sinänsä itse tarina on huolella loppuun asti saatettu, ja jos ei odota Klaralta turhaa syvällisyyttä, voi päähenkilöstä jopa pitää. Lopputuloksena on siis täydellinen kesäkirja hyvän juoman ja svengaavan soittolistan kanssa nautittavaksi.