Johannes viettää kesää 2006 niskatuen kanssa eikä ihan muista, miksi. Ruttopuiston penkillä hänen viereensä istahtaa Kalevi Sorsa (1930–2004) ja aloittaa ystävällisen rupattelun. Suomen pitkäaikaisimman pääministerin haamu tupsahtaa myöhemminkin tuon tuosta kaveriksi. Kalevi Sorsa tuntuu näkevän Johanneksen pään sisään, ja alkuvaikeuksien jälkeen Johannes hyväksyy näkymättömän ystävänsä ja jopa kaipaa tämän neuvoja ja tietoja — varsinkin, kun Kalevi Sorsa on luvannut palauttaa Johannekselle hänen puuttuvat kaksi viikkoaan.
Sorsa-jutun kanssa vuorovedolla lukijaa kuljetetaan Johanneksen aiemmissa vaiheissa, joissa on tiiviisti mukana muun muassa ystävä Markus, patologinen valehtelija. Kahden kerroksen tarinat konvergoivat kauniisti yhteiseen päätepisteeseen, mutta sitä ennen on mukaan mahtunut juonenkäänne poikineen, on rikos, on rakkaus.
Kelan esikoiskirja on hyvin kirjoitettu, nokkela, hauska ja myös liikuttava, ja on ansainnut tulla julkaistuksi tekijän muusta tunnettuudesta riippumatta. Kalevi Sorsa on hyvä henkilövalinta tarkoitettuun rooliin ja istuu luontevasti Kelan tarinaan. Pidin myös ideasta punoa tarinakudelmaan sekä (fiktiivisiä) tositapahtumia että satua ja vielä silkkaa valhetta. Juonessa sen sijaan oli mielestäni turhaakin vääntöä ja graafisissa keinoissa karsimisen varaa. Mutta silti! Tahtoo Kalevi Sorsa -apuohjelman!