Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Alan Mooren ja Kevin O’Neillin Kerrassaan merkillisten herrasmiesten liiga -sarja on tullut kolmanteen suomenkieliseen osaansa. Tervetuloa maagiseen Englantiin!
Ensimmäinen Herrasmiesliiga-tarina keskittyi joukkion kokoamiseen ja mystisen cavoriitin metsästämiseen (1999–2000, suom. 2003). Toisessa osassa torjuttiin marsilaisten hyökkäys tohtori Moreaun lääkkeillä (2002–2003, suom. 2004). Sen lisäksi on ilmestynyt liigan historiaa taustoittava Black Dossier (2007), jota ei julkaisuriitojen vuoksi luultavasti koskaan nähdä suomeksi.
Herrasmiesliigan kokoonpano on muuttunut radikaalisti sitten viime näkemän. Kapteeni Nemo on kuollut, ja seikkailukirjallisuuden uusi sukupolvi on astunut remmiin. Mukana ovat mm. näkijä Thomas Carnacki William Hope Hodgsonin novelleista sekä herrasmiesvaras A. J. Raffles Arthur Conan Doylen langon E. W. Hornungin romaaneista. Draculasta tuttu Mina Murray toimii yhä joukon johtajana.
Pahiksina hääräilevät Oliver Haddo W. Somerset Maughamin kirjasta, sekä kapteeni Macheath Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Kolmen pennin oopperasta. Sekaan sopii myös modernimpia hahmoja, kuten Iain Sinclairin Lontoon vanki Andrew Norton. Kirjallisuusviittauksia piisaa, mutta hienoa onkin, ettei tarvitse olla asiantuntija nauttiakseen tarinasta.
Moore tuntuu mieltyneen Brechtin ja Weillin Kolmen pennin oopperaan. Teokseen viitattiin jo Watchmenissä (1986–1987), mutta tuoreimmassa Herrasmiesliigassa laulunäytelmä on merkittävä kerronnallinen elementti. John Gayn librettoon perustuvaa näytelmää on esitetty Suomessa myös Kerjäläisoopperan nimellä.
Tarina on jaettu kahteen pääjuoneen joita seurataan yhtäaikaa, ja jotka lopussa leikkaavat toisiaan. Tuttuun tapaansa Moore koettelee tarinankerronnan rajoja. Piraatti-Jannista kertovassa osuudessa voisi hyvinkin olla kertojaääni, mutta eipä ole. Sen sijaan että Kolmen pennin ooppera kulkisi perinteiseen sarjakuvakerronnan tapaan tekstilaatikoissa, Moore onkin pistänyt laulun sanat Suki Tawdryn suuhun. Juoni mukailee näytelmän tapahtumia, mutta ne on muokattu Herrasmiesliigan maailmaan istuviksi.
Toinen pääjuonista koostuu salatieteellisistä viittauksista sekä enteistä. Tarinan kokonaisrakenne on jäntevä, ja kohtaukset on rakennettu huolellisesti. Dialogi on silkkaa rautaa. Ainoastaan loppu lässähtää, kun osa juonenmutkista osoittautuu ennenaikaisiksi.
Kevin O’Neillin piirrosjälki saattaa aluksi näyttää kankealta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa tarkan ja viitseliään piirtäjän, joka leikittelee perspektiivillä niin taitavasti, ettei kieroutumia välttämättä edes huomaa. O’Neill on luonut oman Lontoonsa, jollaista ei näe missään muualla.
1910 nojaa vähemmän maineikkaisiin pulp-kirjallisuuden hahmoihin kuin sarjan aiemmat osat, ja Kolmen pennin ooppera antaakin teokselle mainion korkeakulttuurisen potkun. Tarinassa on vanhan ajan seikkailun henkeä, jossa klassiset tekstit nivoutuvat omaksi, vinoksi todellisuudekseen.