Kerjäläisprinsessa on tieteiskirjallisuutta ja fantasiaa yhdistävä lastenkirja. Gigi on Umbrovian kuninkaan tytär ja asuu perheensä kanssa kaukana kotoa Grönlannin Keloburgin kaupungissa. He asuvat tuntemattomina köyhien seassa Alhaiston kaupunginosassa ja Gigin paras ystävä on yksikseen liikkuva Henry-poika. Alueella liikkuu kuitenkin myös ihmissusia ja muita epämääräisiä kulkijoita.
Kirjan takakansi ei kerro kuin vähän alkua tarinalle ja oli vaihteeksi yllättävän virkistävää lukea kirjaa tietämättä tarinasta kunnolla oikein mitään. Jatkoa tälle on tulossa ja kirjan loppu antaa jatkotarinalle aika paljon vaihtoehtoja.
Lasten fantasiaa ja tieteiskirjallisuutta ei ole liian kanssa – eikä varsinkaan laadukasta sellaista. Tätä kirjaa sanon laadukkaaksi ja se onnistui pitämään otteessaan koko ajan. Tyyli ja varsinkin tarinan tunnelma olivat hyvällä tavalla vanhanaikaisia, 1800-luvun hengen tavoittaminen oli onnistunut.
Steampunk on itselleni aika vieras kirjallisuudenlaji, mutta se ei häirinnyt lukiessa. Viimeisenä kirjan lopussa on kuvaus sen maailmasta: miten se poikkeaa nykyisestä ja miten vaihtoehtohistoriaa voidaan kehitellä. Lisäksi on vielä lista steampunk-aiheisia kauno- ja tietokirjoja, jos joku innostuu tyylilajista vielä enemmän.