Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Irja Virtanen kirjoitti omien sotakokemustensa perusteella vuonna 1956 julkaistun kirjan Kenttäharmaita naisia. Siinä helsinkiläinen Ulla Rantala on opiskellut radistiksi ja lähtee Lotta Svärdin riveissä jatkosotaan radistilotaksi.
Kirja sai 1950-luvulla tympeät kritiikit, eikä kustantaja ottanut uutta painosta. Niinpä Kenttäharmaat naiset sai vähän unohtua. Vuonna 2006 siitä kuitenkin ilmestyi uusi painos ja hyvä että ilmestyi: kevyt kunnianpalautus on paikallaan, Kenttäharmaita naisia kun on itse asiassa aivan mainio kuvaus jatkosodasta lotan näkökulmasta.
Ulla on punaisesta kodista, joten isä nurisee vähän tyttären lähtiessä lotaksi. Punaisetkin kuitenkin kelpaavat mukaan, mutta Ulla saa huomata, että kaikki lotat eivät ole aivan tasa-arvoisia. Asemasota Suojärvellä on kuitenkin alkukankeuden jälkeen sujuvaa, samoin jatko Äänislinnassa.
Tukikohdassa on monenlaista menijää. Lottien joukossa on rauhallisempia ja rempseämpiä, enemmän miesten perään olevia ja hillitympiä. Virtasen tapa kuvata lottia ihan oikeina ihmisinä, joista jotkut käyttävät kauneuttaan ja viehätysvoimaansa armotta miesten suosion saalistamiseen, oli varmasti liikaa 1950-luvun ilmapiirissä, samassa jossa Tuntemattomasta sensuroitiin kuvauksia lotista.
Asemasodan odotuksen ilmapiiriin kuuluu myös viinanjuontia, juhlimista ja toisaalta masennusta, ahdistusta ja jopa itsemurhia. Näistä asioista ei ehkä 1950-luvulla ollut niin suotavaa puhua, nyttemminhän nämä ovat ihan osa historiankirjoitusta siinä missä sodankäynnin sankarillisemmatkin puolet.
Kenttäharmaita naisia on oivallinen kuvaus yhden naisen jatkosodasta, mutta se laajenee yhtä naista laveammaksi, kuvaamaan vähän yhteiskuntaluokkiakin. Mainio kirja, kannattaa yhä lukea. Lottanäkökulma täydentää mukavasti vaikka sitä Tuntematonta.
