Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kentin osavaltion yliopiston verilöylyä on joskus kutsuttu tapahtumaksi, jossa Yhdysvallat menetti viattomuutensa. Yliopistolla oli jo neljän päivän ajan protestoitu Vietnamin sotaa vastaan, kunnes 4. toukokuuta 1970 tilanne eskaloitui siihen pisteeseen, että kansalliskaarti avasi tulen opiskelijoita kohti. 67 laukaisua myöhemmin neljä oppilasta oli kuollut ja yhdeksän haavoittunut. Kaksi kuolleista olivat täysin sivullisia, jotka eivät edes osallistuneet mielenosoitukseen. Yhä edelleenkin kiistellään siitä miksi ampuminen edes alkoi. Tiettävästi upseeri antoi käskyn ampua, mutta kuka, on jäänyt epäselväksi. Yksikään sotilas ei myöskään joutunut millään tavalla tapahtuneesta vastuuseen.
Derf Backderf oli näiden tapahtumien aikaan kymmenvuotias ja asui aivan tapahtumapaikan lähellä. Siitä huolimatta Backderf itse esiintyy sarjakuvassa vain vilahdukselta. Sen sijaan kerronta keskittyy enimmäkseen niiden neljän oppilaan ympärille joka kuolivat verilöylyssä: Jeffrey Miller, Allisson Krause, William Schroeder ja Sandra Scheuer.
Kuolleiden näkökulman haltuun ottaminen on luonnollisesti haastavaa, mutta se onnistuu aivan valtavalla lähdetyöskentelyllä. Backderf on tutustunut huolella Kentin ja Yalen yliopiston arkistoihin, joista ensin mainittu sisältää muun muassa yli sadan silminnäkijän haastattelut. Sen lisäksi Backderf on haastatellut henkilökohtaisesti Millerin huonetoveria sekä hänen opiskelijakaveriaan, sekä Scheuerin silloista poikaystävää. Tämän johdosta varsinkin näiden kahden arkipäiväinen elämä ennen kohtalokkaita tapahtumia tulee hyvin käsitellyksi. Sarjakuvan lopusta löytyvässä seikkaperäisessä liitteessä Backderf käy lähteitä läpi vielä sen verran tarkkaan, että sarjakuvaa voi ehdottomasti suositella ihan vain tietokirjana. Itse asiassa näin säntillistä lähdetyöskentelyä en ole tainnut nähdä vielä missään sarjakuvassa.
Backderf perkaa myös onnistuneesti tapahtuman taustoja ja mitkä seikat vaikuttivat tilanteen näinkin pahaan eskaloitumiseen. Backderf ei itse erityisemmin alleviivaa yhtäläisyysmerkkejä nykytilanteeseen, mutta vertailu on väistämätöntä sillä nykyinen polarisaatio, vastustajien demonisointi ja suoranainen vainoharhaisuus muistuttaa monella tapaa vuoden 1970 tapahtumia.
Tuolloin se suuri saatana oli vasemmistoradikaalit ja erityisesti The Weathermen, joka aiheutti aikanaan jopa samanlaista pelkoa kuin ISIS nykyään. Tämä sinänsä pieni kommunistiryhmä muodostui opiskelijajärjestö Students for a Democratic Society:n (SDS) militanteimmista edustajista. Huhut mylläsivät ja monet viranomaiset olivat varmoja, että The Weathermen oli tavalla tai toisella mukana myön Kentin osavaltionyliopiston mielenosoituksissa. Huhuttiin jopa kommunisteilla olevan aikomuksena tehdä vallankumous. Tässä kireässä ja vainoharhaisessa ilmapiirissä asiaa ei auttanut se, että kansalliskaartia ei oltu koulutettu kohtaamaan mielenosoituksia ja siviilejä, vaan heidät oli koulutettu taisteluihin.
Todellisuus oli kuitenkin paljon vähemmän dramaattinen kuin mitä pelättiin. Suurin osa SDS:n jäsenistä – muista opiskelijamielenosoittajista puhumattakaan – ei liittynyt mitenkään The Weathermenin toimintaan. Tuolloin ei myöskään tiedetty, että ryhmän pahamaineinen johtaja Terry Robbins oli itse asiassa onnistunut räjäyttämään itsensä vain pari kuukautta aikaisemmin kotitekoisella pommilla. Ryhmä oli siis saanut vastikään täystyrmäyksen ja The Weathermen ei liittynyt Kentin osavaltionyliopiston mielenosoituksiin millään tavalla. Kommunistivallankumouksen havittelun sijasta opiskelijat pelkäsivät tulla lähetetyksi Vietnamin sotaan, sekä kritisoivat sodan laajentumista Kambodžaan.
Tarinassa on siis traagisen väärinymmärryksen ainekset, mutta tämä väärinymmärrys ei loppunut oppilaiden ampumiseen. Tapauksen jälkeen yhteiskunta jakautui entisestään ja asenteet oppilaita ja sodan vastustajia kohtaan kovenivat. Kuolleen Jeffrey Millerin äiti sai tyytyä vastaanottamaan paskalla tahrittua vihapostia ja monet pitivät sekä kuolleita että protestoijia antiamerikkalaisina ja jopa kommunisteina. Tapa rakentaa viholliskuvia kuulostaa monessakin mielessä kovin tutulta. Kent State on lopulta traaginen kertomus yhteiskunnasta, jonka jäsenet ovat lakanneet kuuntelemasta toisiaan ja jossa halveksunta ja tietämättömyys määrittelevät narratiivin.
Kent state: Fyra döda i Ohio on aivan valtavan vaikuttava teos. Se antaa uhreille kasvot ja on jo sitä kautta hatunnoston arvoinen, mutta sen ydinsanoma on paljon laajempi, ja kuten sanottu, liittyy läheisesti myös tähän päivään. Backderfin työsarka aineiston kanssa on ollut aika uskomaton ja lopputulosta ei voi muuta kuin arvostaa. Tähän teokseen kannattaa ehdottomasti tutustua, suosittelen!
