Keltaiset tyypit -kokoelmassa on kahdeksan vaihtelevan pituista novellia. Novellia, jotka ehtivät juuri alkaa ja joiden henkilöt tulevat tutuiksi. Kun novelli loppuu, mieltä jää kaivelemaan, mitkä olivat henkilöiden motiivit, kuka teki lopulta mitä ja miksi… Uteliaisuus ja pieni ärtymys herää kiitettävästi. Novellit jäävät kutkuttamaan lukijan mieltä pidempään.
Jokaisessa kertomuksessa esitellään uudet henkilöt ja uusi tilanne. Päähenkilöinä on sekä nuoria poikia että tyttöjä, mutta myös aikuisia, ikääntyneitäkin. Ihmissuhteissa on usein outoa pakollisuutta tai väärinymmärrystä. Tarinoita yhdistää itseltään hukassa oleminen ja elämän häilyvyys, kaikkinainen epävakaus. Mikä vetää ihmisiä yhteen ja sitoo heitä, vaikka seuraukset saattavat olla ikäviä ja jopa tuhoisia.
Novellit kulkevat nautinnon ja itsetuhovietin rajalla. Ulottuvuudet lyövät toisiaan korville. Kokoelma vaatii katsomaan pimeään, jossa on sittenkin jotain nähtävää. Tilanteet muuttuvat novellien myötä, risukasasta valoon. Taipumus etsiytyä hankaluuksiin ja jämähtää niihin on kuitenkin olemassa. Pyrkimystä hellyteen ja rakkauteen on, mutta miksi ihmeessä sitä tuleekin käännyttyä toiseen suuntaan, vaikka vakaa aikomus oli suunnistaa muualle?
Itse ehkä pidin eniten novellista Jäätelökehä, jossa viattomuus ja turmeltuneisuus sekä jonkinlainen yksinkertaisuus ovat onnistuneesti läsnä eri tasoilla. Samoin Posliinikana on hyvä tarina siitä, miten erilaiset väärinymmärrykset saavat ihmiset ajattelemaan ja tekemään sekä paljastamaan odottamattomia asioita.
Hieno esikoisteos tämäkin. Ja hienoja, vaikka hiukan epätasaisia novelleja. Osaa olisi ehkä voinut vielä vähän hioa. Kuitenkin kokonaisuutena tämä toimii näin aivan mainiosti. Kirjoittajalta voi vain odottaa lisää — harvinaisen hyvin koottu kokoelma kuitenkin, jonka tiettyä rosoisuutta ja varsinkin loppujen epätietoisuutta voisi pitää myös tarkoituksellisena. Suosittelen kaikille uusista kotimaisista novelleista kiinnostuneille, tästä leidistä varmasti kuullaan vielä.