Alexander McCall Smith: Kelpo rouva johtajat

Kelpo rouva johtajat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuten olemme tottuneet, Mma Ramotswe -sarjan romaanit sisältävät aina monta rinnakkaista tarinankuljetusta. Tälläkin kertaa puhutaan Naisten etsivätoimistoon mutkien kautta saapuneesta koirasta ja toimiston vapaaehtoisen apulaisen, herra Polopetsin, ällistyttävästä rikastumistarjouksesta. Pääosan muodostaa kuitenkin lapsuutensa Botswanassa viettänyt ja sittemmin kanadalaistunut Susan, joka palaa Afrikkaan etsimään juuriaan ja täsmällisesti ilmaistuna varhaista lastenhoitajaansa Rosieta. Tiedot tästä ovat vain kovin vähäiset: etunimen lisäksi Susanilla on esittää ainoastaan kulunut valokuva itsestään ja tästä Rosiesta. Mutta Mma Ramotswella on keinonsa, eikä hänen apulaisetsivänsä tai ehkä tarkemmin sanottuna liikekumppaninsa Mma Makutsikaan ihan neuvoton ole. Nyt tässä tapauksessa naisten tutkintalinjat kulkevat vain hieman eri suuntiin.

Kelpo rouva johtajat -romaani onkin mielenkiintoinen juuri kahden etsivänaisen suhteen kuvauksena; onhan siitä ollut kaikenlaisia viitteitä jo monissa aiemmissakin kirjoissa, mutta kuten tämän teoksen alkuperäinen nimi, Precious and Grace, antaa ymmärtää, puhutaan siitä nyt enemmän ja etenkin Mma Ramotswen eli Preciousin sielunelämää tässä suhteessa valotetaan entistä tarkemmin. Eihän hänkään nimestään huolimatta mikään enkeli ole. Olisikohan naisten välillä kenties hieman kateutta ja kilpailua?

Kuten tavallista, kaikki kuitenkin päättyy melko harmonisesti, olkoonkin että käsiteltävänä olleen Susanin tapauksen ratkaisu on jonkin verran yllättävä. Botswanasta annetaan jälleen kovasti lämminhenkinen ja idyllinen kuva, mutta Mma Ramotswe joutuu myös pohtimaan suhdettaan ajan kulkuun; digitalisoitumista tapahtuu hänenkin kotikonnuillaan, eikä uusi Botswana ole aina ollenkaan samanlainen kuin hänen muistamansa vanha maailma.

Aika mukavasti McCall Smith jaksaa edelleen tätä tarinalinjaa kuljettaa, ja näitä kirjoja, joita ei ole itse asiassa edes ollenkaan välttämätöntä lukea järjestyksessä, voi suositella lämminhenkisen ja pehmeän humoristisen kirjallisuuden ystäville.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...