Vehka Kurjenmiekka: Kellopelisydän

Kellopelisydän

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Voisi kuvitella, että maailma näyttäisi erilaiselta ihmisen menetettyä sydämensä, mutta ei – kammio on yhä samaa ankeaa harmaata ja myrskylyhtyjen pehmeää loistetta, joka ei kuitenkaan onnistu puhkomaan nurkkiin kerääntyneitä varjoja. Ne ovat pinttyneet seiniin vuosisatojen saatossa niin tiukasti, etteivät lähtisi edes päivänvalolla hinkkaamalla.

Miten kuvailla kirjaa, jonka alussa lukijaa erikseen pyydetään varjelemaan tarinan salaisuuksia ja hahmoja, joiden avulla juoni kulkee eteenpäin. Kellopelisydän on Vehka Kurjenmiekan monivuotisesta luomistyöstä syntynyt esikoisteos ja ensimmäinen osa Merenkehrän maailmaan sijoittuvaa trilogiaa.

Karunkan saarella on akatemia, jossa nuorille oppilaille opetetaan muun muassa häiveenkudontaa ja parantamista, kun taikuutta ei Merenkehrässä akatemian oppien mukaan sellaisenaan ole olemassa. Akatemian varjoissa elävät myös entisen elämänsä unohtaneet salamurhaajat, joiden sydämen paikalla tikittää armoton kellopelisydän. Kellopelikoneisto liikkuu rinnassa tasaisesti, mutta vaatii yhden murhan vuodessa jatkaakseen mekaanista matkaansa.

Kurjenmiekan luoma maailma on monisyinen ja kieli, jolla hän maailmaa kuvailee on vivahteikasta ja virkistävää. Harvoin lukijalle tarjotaan yhtä taitavasti rakennettua tarinaa, jossa uutta maailmaa ja sen paikkoja, tapoja, kasveja ja esineitä kuvaavat uudet sanatkin tuntuvat ymmärrettäviltä vaikkei niille vastineita meidän maailmasta löydykään. Uutta ja ihmeellistä on juuri sopivassa suhteessa tuttuun ja turvalliseen verrattuna.

Tarinan keskiössä ovat kuitenkin ihmiset ja heidän menneisyytensä, valinnat nykyhetkessä ja piilossa olevat syyt, jotka lopulta johtavat hahmojen polut yhteen. Mahdottomat valinnat, menetetyt muistot ja toivo sekä tunteet, jotka sitovat kirjan hahmot toisiinsa on kuvattu taitavasti tavalla, joka tekee yksilöistä ymmärrettäviä vaikka erilaisia ja pitää lukijan otteessaan niin, että tarinan myöhempiä osia jää odottamaan innolla.

Kellopelisydän on viiden tähden esikoisteos, joka sopii mainiosti niin nuorelle kuin aikuisellekin yleisölle. Trilogian ensimmäinen osa loppui aivan liian varhain, mutta johdattaa matkalle, jonka jatkoa odotan innoissani.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...