Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen kuullut huhuja Maaria Päivisen kirjoittajanlahjoista, mutta en ole vielä aikaisemmin tarttunut hänen kirjoihinsa. Päivisen viidennen romaanin maisemat kuulostivat mielenkiintoisilta ja houkuttelivat astumaan romaaniin. Kellari sijoittuu kirjoittajansa nykyiseen asuinmaahan Islantiin, jonka maisemat ja ilmasto heijastuvat myös romaanin sivuille ja tarinan rytmiin.
Vilma on kaikilla elämänsä osa-alueilla täydellisyyttä tavoitteleva suomalainen nainen. Täydellisen kodin ja puutarhan hoito ovat vaatineet häntä jäämään kotiin lapsen synnyttyä. Syyksi voi aina sanoa, että ulkomaalaisen on vaikea saada töitä. Toisen lapsen syntyessä parisuhteesta on jäljellä enää rippeet eikä toinen lapsi riitä pitämään miestä talossa, sillä rinnakkaissuhde on jo syntynyt. Mielestään kaikkensa miehelleen antanut Vilma raivoaa ja tyrskii, mutta pitää ulkokuoren puhtaana. Mies saa lopulta Vilman hänelle määräämän koston, jonka täydellisyys huimaa Vilmaa itseäänkin. Vilma sulkee miehen talonsa kellariin pois maailmasta ja elämästä. Jos minä en sinua saa, ei saa kukaan muukaan. Surullisimmassa asemassa ovat pariskunnan lapset, joilta pettynyt aviovaimo vie isän ja lopulta myös oman rakkautensa.
Jotain Vilman epävakaasta tilasta loiskuu naapuriin ja siellä asuvan Ingridurin kiikareihin asti. Yksinäinen vanhus viettää päivänsä vanhojen rakkauskirjeiden, mustavalkoisten kuvien ja omien muistojensa parissa haikaillen sitä, mitä elämä ei antanut. Höpertyvä Ingridur kiikaroi Vilman taloa ja alkaa rakentaa itselleen tarinaa aikuisesta tyttärestä. Vanhus tunkeutuu lopulta voimalla Vilman ja erityisesti Vilman tytärten elämään, minkä myötä alkaa kahden naisen välinen shakkiottelu. Kuinka paljon Ingridur saa tyttärestään irti, miten paljon Vilma pystyy peittelemään ja miten pian vanhus käsittää sen, minkä näkee, mutta mitä aivot eivät suostu ymmärtämään.
Päivisen romaani on kuin pieni kamarinäytelmä. Tapahtumat keskittyvät lähinnä kahteen taloon ja niiden ympäristöön. Naisten rakkaudet pilkotaan lukijan eteen pala palalta, kuten pilkotaan myös äidinrakkaus ja erityisesti sen puute, kostonhimo ja ihmisen pimeys. Romaanin idea on mielenkiintoinen, mutta draaman kaari olisi intensiivisempi, jos tarina olisi kerrottu sata sivua lyhyempänä. Naisten välinen peli ei sittenkään kestä pidentämistä, kumpikaan ei varsinaisesti kehity tai opi, ja lopputuloksena on vain entistä loistavampi puutarha sekä kellarissa päivä päivältä pienemmäksi kuihtuva mies.
