Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
1700-luvun kääntyessä kohti seuraavaa vuosisataa oli Venäjällä nousemassa ennustusten povaama suuri tsaari Aleksanteri. Ranskanmaalla puolestaan suuri vallankumous työnsi eliitin päitä giljotiinin alle, mutta eipä mennyt montaakaan vuotta, kun kansa huomasi päätyneensä jälleen yhden itsevaltaisen hallitsijan, Napoleonin vallan alle. Ja kun jättiläiset melskaavat, pienemmät jäävät jalkoihin. Mitä siis Euroopan suuressa valtapelissä olisikaan väliä sillä, jos keskinäisten nahinoiden jälkeen sovinnon löytäneet suurvallat päättäisivät yhdessä esimerkiksi yhden pienen Ruotsin pilkkomisesta uudelleen?
Harri Tapperin Keisari ja kääpiöt on melko omituinen historiallinen romaani siitä, kuinka Suomi pääsi kaksipäisen kotkan siipien suojiin Ruotsin vallan alta, ja kuinka Aleksanteri nosti Suomen Porvoon valtiopäivillä kansakuntien joukkoon. Lähtökohtanani Tapperin lukemiseen oli hänen muheva kielensä, jota taannoin kehuin. Nyt ei kerrota Saarijärven murteella (yhtä lyhyttä pätkää lukuun ottamatta), mutta sangen persoonallisesti Tapper silti sanansa ja tarinanjuonteensa asettelee. Lukijan täytyy lähteä siitä, että historialliset tapahtumat kirjan taustalla on jossain määrin hallinnassa, mutta kyllähän Tapperin tarinapolut varsin vapaita latuja laukkaavat.
Vaikka kirjan aihe ja sen käsittelykin laajoine kaarroksineen tuntuvat jossain määrin kaukaa haetuilta, on Keisari ja kääpiöt hyvä kirja. Oikeastaan luin sen aivan erinomaisella hetkellä, sillä olin juuri saanut luetuksi Juha Hurmeen Niemen, jolla on yllättävänkin paljon samaa tarttumapintaa Tapperin kanssa niin ajatuksen kuin kielellisen poljennonkin suhteen. Tapper kontekstoi siis Suomen sodan yleiseurooppalaiseen poliittiseen tilanteeseen ja kertoo samalla niin tosia kuin taatusti keksittyjäkin kertomuksia rintamalinjojen ja keisarisukujen vaiheista. Kyllä se tämäkin kirja vinkkinsä ansaitsee!
