Tiiviillä ja koruttomallakin runoudella on usein kyky kasvaa suurten kertomusten mittakaavoihin. Kai Niemisen Keinuva maa on todiste tästä. Se on runokokoelma, jonka ehdoton vahvuus on sen kyky luoda laajoja tarinoita lyhyiden annosten kautta.
Keinuva maa on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa, ”Varjoja ei ole”, on monipuolinen lajitelma mietelmiä ja huomioita luonnosta, arkipäivästä ja maailmasta. Runoilla on oma persoonallinen kertojansa, joiden kautta rakentuu varsinainen tarina, henkilökuva. Kertoja tarkkailee, mietiskelee, hoitaa erilaisia askareita, ja lopulta hän jopa kyllästyy:
Minä en viitsi enää,
minä menen metsään
ja tulen takaisin kuin huvittaa.
Ensilukemalta tuntuu kuin lukisi tarinaa jurosta ukosta, joka lähinnä hiihtää ja jupisee päivät toistamiseen metsässä ja luonnossa liikkumisesta. Kuka tietää, ehkä näin onkin. Runo toisensa jälkeen avautuu kuitenkin uusia, toisiaan täydentäviä pohdintoja ja luonteenpiirteitä. Esimerkiksi saunan lämmitys on arkipäiväinen askare, joka on kosmisessa mittakaavassa aivan yhtä tärkeä kuin koko muukin maailma:
Hakkaa halot, lämmitä sauna
tarkkaile tähtiä:
jos maailma haluaa minulta jotakin,
maailma saa sen
kun tulee hakemaan.
Aiheet ovat kokonaisuutena hyvinkin kotimaista runoutta. Tuloksena on toisinaan lähes kansallisromanttinen mielikuva, mutta mitenkään ”vanhanaikaisesta” kielestä ei ole kyse. Japanilaisen runouden piirteitä esiintyy siellä täällä, eniten runojen rytmeissä. Niemisen ura kääntäjänä kiteytyy kuitenkin selvästi kokoelman toisessa osassa.
Kokoelman toinen osa, ”Selityksiä ja valituksia”, on kuin eräänlainen tekaistu dokumentti, joka voisi ideana olla edesmenneen Jorge Luis Borgesin käsialaa. ”Selityksiä ja valituksia” on sommiteltu kuin mikä tahansa Kai Niemisen itse suomentamista japanilaisista runokokoelmista. Alkuun on lisätty esipuhe ja runojen alle on lisätty niin kommentteja kuin suomentajan huomautuksia. Mistä oikein on kyse?
Taidekriitikko Uso Bakkari on saanut käsiinsä Karo Toosenin taideteoksia ja runoja. Karo Toosenin runoja Uso Bakkari puolestaan kommentoi lähes satiiriseen tyyliin. Koko osio on eräänlainen itsereflektio, jossa Nieminen tarkastelee uraansa japaninkielisen kirjallisuuden kääntäjänä. Kai Nieminen on sekä taiteilija Karo Toosen että runojen kommentoija Uso Bakkari, mutta esiintyy samalla runojen suomentajana. Kokonaisuus on oiva kommentti tekijyydestä ja koominen tarina ”japanilaisesta” taiteilijasta, Karo Toosenista.
Keinuva maa tarjoaa lukijalle kaksi hyvin erilaista tarinaa, jotka eivät kuitenkaan voi kokonaan olla erossa toisistaan. Suomalaisille erityisen rakkaat luontomotiivit ja kansallismaisemat esiintyvät kokoelman ensimmäisessä osassa, mutta runojen rauhalliset mietiskelyt viestivät myös japanilaisesta zen-runoudesta. Kai Niemisen ura japaninkielen kääntäjänä on kuitenkin erityisesti läsnä kokoelman toisessa osassa, joka on ennen kaikkea pohdintoja taiteilijuudesta.