Saila Susiluodon palkittu runous on minulle tyystin vierasta, tämä ensimmäinen proosateos on minun ensimmäinen kosketukseni Susiluodon tuotantoon, sattumalta kirjastosta käteen tarttunut. Onko tämä nyt romaani, ehkä ennemminkin esseistinen matkapäiväkirja, yhtä kaikki kirjan perusrunkona on se, miten runoilija matkustaa Italian Mazzanoon residenssiin miehensä kanssa.
Matkantekoon nivoutuu kaikenlaista. Kirjoittaminen on vaikeaa, sanat tuntuvat pakenevan runoilijaa. Ympärillä on koko tuhoutuva maailma. Miten sovittaa oman kirjoittamisen turhuus palavaan maailmaan, entä halu matkustaa? Kirja pyörittelee keskiluokkaisen ihmisen maailmantuskaan omien valintojen pienuuden ja ilmastokriisin suuruuden välillä. Tällaiseen voi suhtautua lukijana monin tavoin, minulle Susiluodon kelailu oli samaistuttavaa ja sympaattista. Tuskailu kirjoittamisen vaikeuden kanssakin oli kirjoitettu auki hyvin, ei sellaisella raivostuttavalla tavalla, joka saa minut näkemään punaista.
Kirja etenee irtonaisina katkelmina, jotka harppovat sinne tänne. Aiheet soljuvat toisiinsa sujuvasti. Susiluoto pohtii surua ja menetyksiä. Naapuri Suomessa on vakavasti sairas, Susiluoto muistelee edesmennyttä veljeään, ajattelee isäänsä, pohtii lapsiaan, näkee unia… Luopuminen on vahva teema.
Susiluodon teksti on kaunista ja sujuvaa, runollista. Ilmaisu on taloudellista, katkelmat lyhyitä, jos niiden ei tarvitse olla pidempiä. Italian matkan tunnelmia, ilmastoahdistusta, kirjoittajan ihmisen ajatuksia – sitä kaikkea Kehrä tarjoaa sujuvan ja mielenkiintoisen kattauksen.