Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Vain kävellen hankituilla ajatuksilla on arvoa.”
– Nietzsche: Epäjumalten hämärä
Edessä pelottavan pitkä ja raskas matka, jollaiseen kirjan sivumäärä antaa osviittaa. Lopussa kaiken kahlattuaan voi sitten yhtyen lisätä tärkeän sanan: antoisa.
Pappismies, tohtori Tom Sjöblom (s. 1965) on kääntänyt kivet ja kannot, vaeltanut kävellen metsissä ja vainioilla, kaduilla ja rannoilla, Suomessa ja Japanissa, Amerikoissa ja Euroopassa ja kirjoittanut intohimostaan melkein voi sanoa kaiken kattavan kävelykirjan.
En minäkään ihan eilisen teeren poika ole liikunnan suhteen, mutta en pärjää Sjöblomin kokemuksille alkuunkaan, matkamäärässä mitaten ehken, kun pelkästään juossutkin olen yli maapallon ympärysmitan. Vaan iänkuun päivänä en noin perusteellisesti analysoiden ole liikunnanmenoon paneutunut. Tuntenut vain, että hyvää liikkuminen tekee, joskus euforisen gutaa.
Sjöblom jakaa kävelyn kahdenlaiseen: on tosikävely ja arkikävely. Arkikävely on tiedostamatonta ja käytännöllistä liikettä kahden kohteen välillä. Tosikävely on suunniteltua, huolellisesti valmisteltua liikettä, jossa mieli ja ruumis lopulta ovat yhtä. Mietiskelyn tapaiseksi tuon ymmärrän.
Kirja on kolmiosainen: ensin pohditaan kävelyn olemusta, sitten patikoidaan, ja lopuksi nautimme tuntemuksistamme eli siitä mitä retki meille on antanut ja yhä antaa.
Luettuna kirja antaa mielettömän määrän kävelevien filosofien, kirjailijoiden, maalareiden ja säveltäjien sekä eri aloilla historian kirjoihin jääneiden ihmisten nimiä ja heidän kävelemisintohimojaan. Baudelairesta Balzaciin, Nietzschestä Kierkegaardiin, Beethovenista Sibeliukseen, van Goghista, Kantista, Gandhista, Senecasta, Lönnrotista ynnä muista puhumattakaan. Monen moni elämäntaiteilija on saanut kävelemisestä mielenrauhan.
Ei voi kuin lakkia nostaa kunnioituksesta Tom Sjöblomin perusteelliselle taustatyölle: minkä määrän matkoja ja kirjoja on kävelyasian perkaamisessa tämä matkamies tehnyt! Itse, tarkemmin tutustuakseni, kirjoitin ylös yhden suomalaisen nimen: Jyrki Vainosen Askelia – kirjoituksia kävelemisestä sekä yhden vierasmaalaisen nimen: Charles Dickensin Kävelyretkiä Lontoon kaduilla. Rousseaun Yksinäisen kulkijan mietteitä ja Thoreaun Punainen muistikirja ovat jo hallinnassa, kuten myös Grosin Kävelyn filosofiaa.
Tämän kirjan lukemisen jälkeen, iän karttumisen lisäksi, saattaa käydä niin, että vastenmielisyys hitaaseen liikkumiseen, kävelyyn, vaimenee, ja juoksemisen ja hiihtämisen into laimenee: mikään pakko ei kieli vyön alla ole töytäillä saavuttaakseen sen mahtavan mielenrauhan, tyyneyden ja onnellisen olon, jonka pitkäkestoinen liikunta aina tuo.
Tästä eespäin siis tähän malliin viettämään andante-elämää:
Andante on musiikissa käytetty termi, jolla kuvataan kiireetöntä
76–108 lyöntiä minuutissa etenevää sykettä. Sana tulee italian kielestä
ja tarkoittaa alun perin kävelemistä. Andante-elämä on siis kävelyvauhdilla elettyä elämää; samalla se on myös leposykkeen tahtiin tapahtuvaa
etenemistä. Se on kuitenkin jotain vielä enemmän. Se on elämäntapa,
jossa käveleminen on nostettu elossa olemisen ja ihmisenä olemisen
vertauskuvaksi. Tunnustetaan, että kävely ei ole ainoastaan ihmiselle
luonnollinen ja ensisijainen tapa liikkua, vaan se on myös perustavalla
tavalla vaikuttanut ja vaikuttaa yhä siihen, millainen olento ihminen on.