Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla

Kaunis ilma kuolla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Leo ja Isra ovat 16-vuotiaita nuoria. He päätyvät yhteen, koska Isra haluaa kuolla. Leo haluaa elää ja ajella taivaansinisellä autolla auringonlaskuun. Valitettavasti asiassa käy niin, että Leo on se, joka päätyy kuolemaan.

Kahden erilaisen nuoren näkökulmasta kerrottu tarina on vauhdikas vaelluskertomus, jossa nuoret, joilla ei ole enää mitään menetettävää, varastavat auton ja lähtevät matkaan. Isra haluaa vapauttaa Ähtärin pandat ja sitten kuolla ja Leo hengaa mukana, koska miksei? Leo on menettänyt vanhempansa ja elää sijoitusperheessä, jossa ei viihdy. Isra on marokkolaistaustainen ja hänelle on tapahtunut paha juttu, jonka seurauksena hän ei enää tiedä, mitä tehdä.

Kaunis päivä kuolla on rujonkaunis tarina, jossa nuorten kokema osattomuuden tunne johtaa äärimmäisiin tekoihin. Veera Salmi kirjoittaa sujuvaa tekstiä, joka tempaa mukaansa. Jo ensimmäinen lause – ”Kuolin kolme päivää pandojen näkemisen jälkeen.” – onnistuu herättämään mielenkiintoa.

Matka vie minne sattuu; johdonmukaisuuden puutteesta on paha syyttää romaania, joka kuvaa nuoria, joilla ei ole kuin hatara käsitys siitä, minne he ovat menossa. Tärkeintä on päästä pois sieltä, missä oltiin, eli ympäristöstä, jossa Leon ympäriltä kaikki hajoaa ja kaikki tuomitsevat Israa asioista, joita tämä ei ole itse tehnyt.

Draamaa ja käänteitä riittää, joten uskoisin tämän nuortenkirjan toimivan kohderyhmälleen. Ei tämä ehkä ihan helpoin luettava ole; mistään säeromaanista ei ole kyse, mutta tiettyä runollista irtonaisuutta Salmen kirjoitustyylissä on. Teksti on myös reippaan puhekielistä ja varsinkin Isran osioiden runsas englanninkielen käyttö tuntuu jakavan lukijoiden mielipiteitä. Minulle tämä toimi ja aion tarjota tätä paikalliselle nuorisolle luettavaksi, saa nähdä mitä tykkäävät. Aineksia ainakin on.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...