Kun Dewi Ayu eräänä maaliskuisena viikonloppuna nousi haudastaan, hän oli ollut kaksikymmentäyksi vuotta kuolleena.
Eka Kurniawan osaa aloituslauseen jalon taidon. Tästähän on pakko jatkaa eteenpäin. Aloitus tempaisee lukijan mukaan 500 sivua kestävälle matkalle Indonesian lähihistorian halki, näyttäen tapahtumia kuvitteellisen Halimundan pikkukaupungin näkökulmasta.
Indonesian historia on raakuuksia ja epämiellyttävyyksiä täynnä: hollantilaiset siirtomaaisännät, toisen maailmansodan aikainen japanilaismiehitys, itsenäistymisen tuska, diktatuuri, kommunistien joukkomurhat, sotilasvallankaappaukset ja niin edelleen. Nämä koetaan myös Halimundassa.
Pääosassa on Dewi Ayu, kaupungin himotuin prostituoitu, ja hänen kolme kuvankaunista tytärtään (ja neljäs, joka on ruma kuin mikä). Dewi Ayu ja kauniit tyttäret ovat kaupungin miesten intohimojen kohteena ja saavat kärsiä kauneudestaan.
Kurniawanin teksti on lihallista ja värikästä, suorastaan roisia ja groteskia. Kirjassa on runsain mitoin seksiä, väkivaltaa ja väkivaltaista seksiä. Varoituksena on syytä mainita, että kirjassa on erittäin runsaasti raiskaamista. Kenties tässä on nähtävissä jotain allegoriaa johonkin, mutta paikoin kirja meni makaaberista huumorintajustaan huolimatta vähän liian pitkälle, vaikka akteja ei kovin yksityiskohtaisesti kuvattukaan.
Tyylilajit vaihtelevat ja tarina etenee episodimaisesti, kertoen erilaisia käänteitä Halimundan asukkaiden elämästä. Gabriel García Márquez ja Sadan vuoden yksinäisyys on aika ilmeinen vertailukohde. Maagisen realismin puolelle Kurniawankin menee, oikeastaan heti aloituksesta lähtien – Dewi Ayu on todella ollut kaksikymmentä vuotta kuolleena, kunnes päättää palata takaisin.
Kauneus on kirous on värikäs kirja ja kaiken väkivaltaisuutensa ja arvaamattomuutensa keskellä tulee kertoneeksi yhtä jos toista Indonesian historiasta ja kulttuurista. Mielenkiintoista luettavaa siis, jos vain kirjan väkivaltaisuus ja raiskausten paljous ei lukemista estä.