Kaj Korkea-ahon esikoisteos vie Pohjanmaalle, kuten uudempi Tummempaa tuolla puolen. Tällä kertaa pyöritellään parikymppisen Kasperin ja lukiota käyvän Linan suhdetta. Tarina liikkuu muutamalla aikatasolla. Yhtäällä Linan äiti on tullut hulluksi, toisaalla Kasper ja Lina ovat vasta tutustuneet, kolmannella tasolla muistellaan menneitä.
Salaisuuksia ja tukahdutettuja muistoja riittää. Samoin uskonnollista tunnetta. Lina kuuluu äitinsä kanssa hurmokselliseen Siinai-kirkkoon, mikä ei ole aivan helppo juttu ateisti-Kasperille. Kasperin ja Linan äidin suhde on kireä, etenkin kun Linan äiti Ann-Marie tuntuu uppoavan aina vain syvemmälle uskonnollisuuteensa. Kasper velloo omissa syyllisyyksissään: menneet painavat ja uuttakin syyllisyyttä riittää.
Kirja lataa symboliikkaa peliin raskaasti – läpitunkevia punaisia valoja, verta ja matoja – ja kasaa aineksia toistensa päälle siihen tapaan, että loppuun päästäessä tavaraa on vähän liiankin kanssa, mutta Katso minuun pienehen pitää kuitenkin paketin kasassa tarpeeksi hyvin. Kirjan parissa viihtyi mainiosti kieltämättä varsin reippaaksi äityvään loppuun asti.