Minna Maijala: Katri Vala : Kulkuri & näkijä

Katri Vala

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Katri Vala kuuluu niihin menneen ajan naisiin, jotka ovat olleet aina kiinnostavia. Jo nuorena sain tietää, että on eräs talo, missä hän on toiminut opettajana ja aina kun ajan siitä ohi, muistan Katri Valaa.

Vala kuului Tulenkantajiin ja kappas, hänkin oli nainen, johon Olavi Paavolainen mielistyi. Olavi Paavolainen on ollut aikansa hurmuri, joka olisi varmaan halunnut kaikki naiset. No, Katri olikin astetta viisaampi, eikä Olaville antanut niin paljon siimaa, vaan meni naimisiin luonnontieteen ylioppilaan Armas Heikelin kanssa vuonna 1930. Toki Katrilla oli ollut jo suhde Yrjö Jylhän kanssa, mutta se päättyi jo 1925.

Alunperin Katri oli Karin Alice Wadenström, mutta otti sitten suomalaistamisen myötä taiteilijanimekseen Katri Vala. Myös hänen veljensä Erkki teki samoin, ollen Erkki Vala. Sisarukset huseerasivatkin aika lailla paljon yhdessä. Isä sairastui, menehtyi ja äiti oli aivan onneton hoitamaan asioita ja taloutta. Erkki ja Katri joutuivat huolehtimaan niin äidistään, kuin veljestään Niilosta.

Katri Vala sairastui tuberkuloosiin 1928. Kun hän vähän siitä toipui, niin avioitui ja sai lapsen, joka eli vain kaksi tuntia. Se masensi Valaa ja se näkyy myös hänen runoissaan. Toinen lapsi, Mauri syntyi ja hänellä oli vaikea suu- ja kitalakihalkio. Katri Valan miehellä, Armaalla oli hermopaine, joka kävi niin pahaksi, että hän yritti itsemurhaa. Fanaattisena ihmisenä hän joutui syytteeseen ”valtiopetokseen tähtäävän toiminnan edistämisestä” ja tuomittiin vuonna 1940 kymmeneksi vuodeksi vankeuteen.

Jos oli Katrin elämä vaikeaa, niin ei ollut helppoa Erkilläkään. Kun Erkki avioitui laulajatar Ursula Thesleffin kanssa, niin tämä menehtyi synnytettyään heidän poikansa Klausin vuonna 1930.

Kirjassa vilistää kaikki sen ajan runoilijat ja kirjailijat aina Elina Vaarasta Mika Waltariin, joistä jälkimmäistä Katri Vala ei voinut sietää. Miksi, niin se kannattaa lukea kirjasta, joka on siis niin uskomaton retki 1930-luvulle, että tuntuu kuin olisi saanut tämän lukukokemuksen myötä olla siellä mukana.

Minna Maijala on tehnyt mittavan työn, kerätessään kaiken aineiston ja koonut sen meille lukijoille sellaiseen muotoon, että se on nautittavaa. Yhden naisen elämä, aina siihen asti kun Katri Vala menehtyy tuberkuloosiin, jota salasi monilta pitkään. Vala kuoli 1942 Ruotsissa Eksjön parantolassa 1944, vain 42-vuotiaana.

Kirjassa on myös kuvaliite, mikä tukee kaikkea sitä, mitä siinä on kerrottu.

Kiitos kirjasta, Minna Maijala ja terveiset Katrille sinne jonnekin.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...