Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Pane paljon poskipunnoo ja hymmyile, niin oot nätti.”
Äiti-Bertta on neuvonut Katria (s. 1945). Ollaan vuodessa 1963 ja menossa tyrkylle Pohjoismaisen Sähkön studiolle. Siitä se ura urkeni ja Poikien kuvat -levy ilmestyi.
Seuraavana vuonna 1964 sitten räjähti, kun Puhelinlangat lauloivat.
Nyt 60 vuotta myöhemmin takana on urheilijatermein sanottuna huikea kaari, jolle ei loppua näy, vaikka häämöttääkin. Itärajan pinnan, Värtsilän tyttö, Katri Helena Koistinen, on pysynyt pinnalla kaikki nämä 60 vuotta. Oikea kansallisaarre, kuten sanotaan – yksi suuri syntymämerkki Suomi-kuvassa.
On siinä kertomista, jos purkamista, jotta olennaiset tulisi sanotuiksi vajaassa puolessatuhannessa sivussa.
Kyllä ne tulevat, luku-urakan jälkeen ei jää juuri kysyttävää tai jokin asia kaikertamaan mieltä, jotta ”miksei se tuosta kertonut”. Kaikki miehet saavat sijansa Katri Helenan kerronnassa Turusesta Liimataiseen ja etenkin Timo, se Kalaoja, nousee kunniapaikalle Katri Helenan elämän tärkeimpänä ihmisenä. Työkollegoita unohtamatta.
Elina Hirvonen on kirjoittanut elävän ja elämänmakuisen elämäkerran, jossa sivu sivun jälkeen Katri kertoo minämuodossa tarinaansa. Hirvonen ei pompi sinne tänne kyselemässä mitä muut ovat Katri Helenasta mieltä, mitä pidän kirjan ansiona. Jokunen aika sitten yritin lukea elämäkertaa keihäsjätti Antti Ruuskasesta, mutta se homma piti jättää kesken, sillä Lehtolainen Rätingin paikka -kirjassa keskittyi toisten mielipiteeseen ja jätti Antin itsensä enempi kuuntelupuolelle.
Laulajassa Katri saa purkaa ajatuksensa ja sydämensä juuria myöten. Itse. Kun tähän saakka Katri Helenaa ovat purkaneet toimittajat mielensä mukaan.
Elina Hirvosella ja Katrilla on ollut käytössä monta mapillista lehtileikkeitä, joita ikifani on vuosikymmenten aikana kerännyt. Ne ovat olleet hyvänä ja välttämättömänä apuna historiaa kelatessa.
Viime aikojen tapahtumia ei ole Katrin tarvinnut lehdistä lukea, ne muistaa kun tapahtuma kulkee koko ajan rinnalla, tämäpä yli 30 vuotta nuorempi Liimatainen, Tommi. Tätä rakkautta ei 102-vuotiaana kuollut Bertta-äiti hyväksynyt koskaan ja se jäi kaihertamaan ikuisesti Katrin mieltä:
”Mikäs mies se tämä on? Mää kottiis.”
”Tuntui oudolta, että tässä iässä, yli 70-vuotiaana, kaipasin yhä äidin hyväksyvää katsetta ja tunsin kipua siitä, että en täysin saanut sitä.”