Kuka haluaisi hyvän perusdekkarin? No tässä sinulle sellainen! – Kun kirjoitin Anna Janssonin Maria Wern -sarjan 20. osasta Viimeiset sydämenlyönnit, arvelin, etten halua kaikesta huolimatta vieläkään Mariaa hylätä, mutta nyt Maria on jättänyt lukijansa ainakin toistaiseksi, ja Anna Jansson on tarttunut uuteen sarjaan ja sen myötä uuteen keskushenkilöön.
Kristoffer Bark ei ole ihan niin täydellinen poliisi kuin Maria Wern, vaan hänestä on tullut koko lailla neuroottinen, kun polttareitaan viettänyt tytär Vera on kadonnut viisi vuotta sitten. Vähemmästäkin tietysti mielenterveys horjuu, ja Kristoffer viettää kaiken vapaa-aikansa etsien Veraa tai tämän ruumista pitkin Hjälmarenin rantoja. Hän on joutunut tapauksen tuoksinassa eroamaan myös vaimostaan Ellasta, josta tuli päihteiden sekakäyttäjä, mutta yhä vain Kristoffer auttaa Ellaa, kun tämä makaa kotonaan puolikuolleena vahvojen kipulääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena, sillä Ellalla ei ole ketään muuta. Mutta Kristofferin käytös ei aina vaikkapa ravintolajonoissa täytä poliisin etiikkaa, ja niinpä hänet siirretään pois normaaleista virkatöistään tutkimaan vanhoja ratkaisemattomia rikoksia – ja tässä kuviossa ei voi tietenkään olla ajattelematta Jussi Adler-Olsenin Osasto Q -sarjaa. Mutta oli miten oli, katoamistapaus tulee täälläkin vastaan, kun kovasti Veran oloinen nuori sairaanhoitaja on kadonnut samoilla seuduilla kolmisen vuotta sitten. Ja saman tutkimuksen lomassa voi aina vaivihkaa tutkia Veran asioita.
Kuten sanottu, Katoavat jäljet on vahva perusdekkari, sellaista tuttua kauraa ahkeralle dekkarinlukijalle. Henkilöhahmot ovat kohtalaisen uskottavia ja mielenkiintoisia ja rikosjuoni melko yllättävä. Eihän Janssonilta tietenkään kahdenkymmenen Maria Wern -tapauksen jälkeen voi muuta odottaakaan, koska kirjailija ei juurikaan näytä merkkejä suuremmasta leipiintymisestä ja päähenkilö on siis kovasti erilainen. Katoamistapausten tutkiminen tuntuu nyt olevan hyvin suosittu trendi rikoskirjallisuudessa, ja kyllähän televisionkin erinäiset true crime -sarjat osoittavat tätä.
Joten tämän jutun voinee sitten päättää toteamalla, että tuskin minä Kristoffer Barkia kovin helposti jätän, jos Jansson vain kirjoittaa hänestä lisää kirjoja.