Marisha Rasi-Koskisen tuotantoon piti tutustua tarkemmin, koska Auringon pimeä puoli teki sen verran hyvän vaikutuksen. Niinpä tämä esikoisteos oli jokseenkin selvä kohde tarttua, kun se sattui vastaan tulemaan.
Katariina on episodiromaani, joka kertoo nimensä mukaisesti Katariinasta – tosin aluksi Katariina tuntuu lähinnä sivuhenkilöltä, mutta pikkuhiljaa Katariinan tarina valottuu useammasta näkökulmasta. Kaikkien yhteyksien oivaltaminen vie aikansa, mutta sehän tällaisissa palapeliromaaneissa niin hienoa onkin (ja toisaalta turhauttavaa, jos ei tyylilajista pidä).
Kirja kertoo muun muassa perheestä, jossa isä rakentaa työkseen taloja, joissa asutaan pari vuotta ja sitten ne myydään ja aletaan rakentamaan uutta taloa. Se kertoo myös Annasta, joka kohtaa kotimatkallaan tien laitaa kulkevan lapsikaksikon ja nappaa heidät mukaansa, pelastaakseen heidät. Se kertoo Jarekista, jolla on pikkusisko ja äiti, joka lähinnä nukkuu.
Katariina pääsee tarinassa selvimmin esiin vain aluksi ja lopuksi, ja lopuksikin vain jälkeensä jättämissä kirjeissä. Näin epäsuorasti Katariina rakentuu. Yhteydet oivaltaa kyllä, ei Rasi-Koskinen niitä erityisemmin piilottele, kaikkea ei vain kerrota suoraan.