Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sonja Lahtinen, parikymppinen kahvilatyöntekijä, katoaa lähdettyään työpaikaltaan lohjalaiselta uimarannalta ja löytyy jonkin ajan kuluttua murhattuna. Lohjan poliisiaseman väki ryhtyy tutkimaan asiaa, ja löytyy muutamakin syylliseksi epäilty. On entisiä ja nykyisiä poikaystäviä ja kahvilan esimies, jonka kaikki hommat eivät tunnu kestävän päivänvaloa. Tutkimusten keskeisessä roolissa on rikosylikonstaapeli Hanna Vainio, Sammatissa asuva yksinhuoltajaäiti. Moninaisten vaiheiden, vääriksi osoittautuneiden alibien ja valehtelevien todistajien jälkeen totuus kuitenkin lopulta selviää, ja Hannankin elämään taitaa tulla jotain ihan uutta.
Ei siis ehkä maailman omaperäisin dekkariasetelma, mutta tietystä sovinnaisuudestaan huolimatta – tai monien lukijoiden kannalta ehkä juuri siitä johtuen – Kasvot pinnan alla on ihan toimiva rikosromaani. Ja onhan siinä sitten jotain aivan omaperäistäkin, eli Hannan uskollinen työpari Riina, joka on ruumis ja tunnistusetsintäkoirana kunnostautunut saksanpaimenkoira. Riinan osuus tutkimuksissa osoittautuu ratkaisevaksi, mutta Martikainen tuntuu tuntevan koirat siksi hyvin, ettei suurempaa Rin Tin Tin -efektiä lähes inhimillisesti ajattelevasta schäferistä pääse syntymään. En nyt ainakaan yhtäkkiä muista lukeneeni mitään ainakaan kotimaista dekkaria, jossa poliisikoiran työtä olisi valotettu näin ansiokkaasti.
Tiina Martikainen ei ole kirjailijana debytantti; häneltä on aiemmin ilmestynyt jo kuusi teosta, mutta Kasvot pinnan alla on ensimmäinen dekkari. En ole tutustunut hänen varhaisempiin kirjoihinsa, vaikka niiden aihepiirin huomioonottaen voisin sen tehdäkin, mutta jotain aloittelijan tuntuista tässä romaanissa minusta silti on. Ehkä se on minua niin usein ärsyttävä tapa kertoa kaikki mahdollinen: Martikainen selostaa juurta jaksain, mitä henkilöt syövät, miten pukeutuvat, miten mikäkin asia toteutuu, vaikka lukija tajuaisi sen muutenkin, ja erityisesti hän jauhaa piinallisen tarkkaan tapahtumien paikkoja. Ehkä se kiinnostaa lohjalaisia ja sammattilaisia lukijoita, meitä muita lähinnä vain haukotuttaa. Paikallisväri on sinänsä kiinnostavaa, mutta sen saisi julki vähemmälläkin selostamisella. Jollain tavalla Kasvot pinnan alla on kuitenkin melko näppärä dekkari, ja Hannan ja Riinan vaiheista lukisi mielellään lisääkin.
