Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hannu Mäkelän (s. 1943) seuraan ei kyllästy, vaikka pitkälti toisella sadalla on kirjojen luku ja määrä ja vaikka jutunjuuret ovat ikään kuin kerran kuullut. Näistä aineista ja aineksista akateemikko Mäkelä on muovautunut: Muistan (1–5).
Uudessa kirjassa tutkailemme Kasperin elämänmenoa lapsesta eläkeiän kynnykselle, yksinäisestä pihakiusatusta pojasta melkein tyhjäntoimittajaksi (juorulehti, muotilehti yms.) yksiosaisena niteenä. Kasper : Mies ja tie on tavallaan tuon viisiosaisen kirjasarjan tihentymä. Mukavasti tutuntuntuinen.
Nytpä kuitenkin on kutkuttavasti uutta lähestymiskulmaa sisällössä Mäkelän näyttäessä lähes kädestä pidellen, miten saadaan sanat asettumaan jutuksi ja juttu luistamaan aina romaaniksi asti.
Gonzomaista mielikuvitusta peliin! Kirjailijaminä ainakin, jos ei peräti aito HM, työntymään näkyville, paikka paikoin, romaanin rakenteisiin. Mielikuvitus on vikkelä apulainen (Saturnuksessa käyntikin on vain yks vilaus). Niin mikä ettei Kasperin elämään saa sillä sitten monenlaista uloketta. Kunhan vain hyppely pysyy joltisenkin säällisenä, silti vaikka
— kyseessä on teos, jonka johtavana teemana ja sanoisiko polttoaineena on mielenkarku, jota yritetään epätoivoisesti pitää aisoissa.
Kirja on tavallaan ajatusten juoksutusta, jos ei ihan ajatusvirtaa: kirjan kirjoittamisen aikana syntyvät ja kypsyvät ideat Kasperin kohtalosta. Valmiita suunnitelmia, niitä pläänejä, tekijällä ei ole, näpytellään – niin siitä se sitten jonkinlainen mies muotoutuu. Moni kirjailija puhuu aikaa vievistä pohjustustöistä sekä kirjan rakenteiden suunnittelusta, ennen kuin voi aloittaa kirjan kirjoittamisen eli lihan lyömisen luiden ympärille. Mäkelällä ei moisia huolia taida olla: eikun istumaan ja ¡Hola!
Jujuttanee Hannu meitä, jotta muka tosta noin vaan! Vaikka kyllä tuolla vuosikymmenten rutiinilla voi noin asianlaita ollakin ja pystyä tämänkertaiseen mielenkiintoiseen suoritukseen: kertomukseen miehen epätoivoisesta hapuilusta tässä elämässä, johon ei naissuhteiden kaatuessa millään tahdo sekaan mahtua. Elämä ei ole oiva:
Olen elämän marionetti nukketeatterissa, jossa pelkkä kohtalo (tai se sattuma, piru vieköön) vetelee lankoja.
Vaan eipä Kasperilla hätää, mikäli kirjailija suo. Tämähän voi kirjoittaa lopun onnelliseksi halutessaan. Vaihtoehtoja kirjailijalla riittää: tehdäkö Kasperista kiikkutuolikamaa vai pirteä vanhus tai …
Ovela kirja.