Karoliina Tervonen: Kaski

Kaski

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaski on Karoliina Tervosen (s. 1983) esikoisteos. Se on neljästä runosta koostuva kokoelma, jonka osaset nivoutuvat yhteen isommaksi kokonaisuudeksi, sen verran niissä esiintyy samoja elementtejä ja aiheita. Tyyliltään Kaski on hyvin ilmavaa ja kepeää runoutta, jossa säkeet putoilevat aukeamille sinne tänne, vähän kerrassaan.

Kaskenpolttaminen on luonteeltaan tuhoavaa maanviljelystä: se tekee mahdollisuuksia uudelle, mutta kovalla hinnalla. Runoissa nykyinen maailmanmeno näyttäytyy kaskenpolttamisena, jolla on hintansa: ”haluaisin uskoa ettemme ole täällä yksin / ettemme // hylkäisi pieniä jalkapohjia / ulvomaan kaskeen”.

Toisessa runossa sivuille ilmaantuu kahdesta pienestä selät vastakkain olevasta e-kirjaimesta muodostuvia ritariperhosia. Ne lehahtavat lentoon sivuille, kunnes niitä on koolla valtava parvi.

Karanneet vokaalit vihertyvät, villiintyvät rikkaruohoiksi
vapautuvat maailmaan kunnes kaikki ovat koolla
eivätkä aio palata sivulle kahdeksan.

Runoista henkii huolta ympäristöstä, vaikka runon minä valitseekin valkoisia tennareita keltainen alennusmyyntimuovipussi kädessään. Silti mieleen tulee, ”[e]tteivät muovipussit maistu mullalta / vielä sataan vuoteen”. Lapsista voi kantaa huolta, mutta lopulta on päästettävä irti.

Livut hiljalleen laineiden matkaan ja olet kauempana minusta
lähempänä minuutta
minutta

kasvat kokonaiseksi, yksin ja säröineen

Aihepiiri on siis kovin vakava, mutta runot ovat kyllä kepeitä. Kokonaisuus jääkin ehkä vähän kevyeksi, olisin kaivannut vähän lisää syvyyttä ja painoa. Kasken runot ovat miellyttäviä, mutta kokonaisuus ei ole lopulta erityisen mieleenpainuva.

Kaarna Kustannus on pieni kustantamo, joka on keskittynyt kaunokirjallisuuden ja kuvataiteen julkaisemiseen. Kustantamolla on halua edistää taiteen saavutettavuutta ja sen vuoksi teokset julkaistaan lopulta myös ilmaisina PDF-versioina. Kaskenkin pääsee siis halutessaan lukemaan ilmaiseksi, PDF-versio löytyy Kaarnan sivuilta. Tämä on hieno ja arvostettava ratkaisu ja vähintään tähän ilmaisversioon kannattaakin kyllä tutustua.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...