Ulla-Maija Sievinen: Käsinkudottu elämä

Mattotaiteilija Eija Rasinmäen uraa voi jo kutsua poikkeukselliseksi, vai kuin­ka moni ihminen voi sanoa rakentaneensa vuosikymmenien uran räsymatto­jen varaan? Suomalaisille räsymatot usein edustavat eräänlaista mökkiroman­tiikkaa, mutta Rasinmäki on onnistunut luomaan kansanomaisesta matosta design-tuotteen, jota myydään ulkomaita myöten. Tie ei tietysti ole ollut help­po, Suomen pienet sisämarkkinat ja käsityöläisyys on aina hankala yhtälö. Ulla-Maija Sievisen kirjoittama elämäkerta paljastaa kuinka perheen ja työn yhdistäminen on onnistunut läpi talouden ja yhteiskunnan muutosten.

Kutomo Rasinmäki sai alkunsa 1970 ja se löysi suosiota varsin nopeassa tah­dissa. Jo 1973 Stockmannille alettiin ostaa Rasinmäen mattoja ja tämä hedel­mällinen yhteistyö keski kahden vuosikymmenen ajan. Stockmannin sisään­ostajien kautta tieto Rasinmäen räsymatoista kiiri myös kansainvälisten tava­ratalotoimittajien korviin, ja niin mattoja myytiin pian Pariisin Galeries Lafayatten kaltaisissa legendaarisissa tavarataloissa. Ulkomaanmyynti on aina ollut aivan olennainen osa Rasinmäen menestystä ja jo 1970-luvulla 90 % ma­toista meni vientiin.

Kirjan hauskimmat yksityiskohdat liittyvät juurikin erilaisiin kulttuuri-ilmiöihin, mitä kansainvälisessä kaupankäynnissä väistämättä tulee eteen. Siinä missä Suomessa räsymatto saattaa kestää äidiltä tyttärelle, amerikkalainen liima­si mattonsa muoviliimalla suoraan lattiaan, Sievinen kirjoittaa. Mattoa ei siis otettu pois, vaan se oli ikäänkuin kokolattiamatto. Texasissa vetäistiin maton alle lateksi, josta matto kolmen vuoden käytön jälkeen revittiin irti. Amerikka­laiset rikkaat vaihtoivat sisustuksen yleensä kolmen vuoden välein, Sievinen valaisee.

Kun Suomessa työn nouseva hinta alkoi laittaa tuotannolle kapuloita rattaisiin, päätti Rasinmäki 80-luvun puolivälissä ratkaista ongelman perustamalla mat­totehtaan Portugaliin. Naisvaltaisella tehtaalla nousi esille kuitenkin erikoinen ongelma, naista ei nimittäin millään hyväksytty johtajaksi. Mikäli Rasinmäki halusi esittää jonkin asian työntekijöille, hän ei suinkaan voinut mennä sano­maan asiaa työntekijöille itse, vaan asialle oli pakko laittaa jompikumpi työn­johtajista – miehiä kummatkin. Aikamoisia asenteita, ja tässä nyt sentään ol­laan jo 1980-luvulla!

Intiassa taas asiat sujuivat muuten sopuisasti, mutta hierarkkisessa yhteis­kunnassa pidettiin itsestään selvänä, että johtaja ei ole läheisissä tekemisissä työntekijöiden kanssa, jopa siinä määrin, että kastittomille työntekijöille ei sai­si edes puhua. Näistä oletuksista Rasinmäki kyllä hieman poikkesi.

Niin, Intia. Maalla on kirjassa sen verran suuri rooli, että sitä kannattaa avata hieman enemmänkin. 1990-luvun lama teki Rasinmäen Oitissa sijaitsevalle kutomolle pahaa jälkeä, eikä Portugalin tehdaskaan ollut tarpeeksi tuottava ja se piti sulkea. Pahalta näytti, mutta sitten maailman suurimpiin mattotehtaisiin kuuluva Mahdu Export -tehtaan omistaja Anand M. Gupta otti yhteyttä ja pyysi tulla käymään Intiaan. Mattojen suunnittelu intialaiselle valmistajalle ja suomalaisen tuotannon siirtäminen ulkomaille epäilytti, mutta niin siinä sitten kävi, että suomalainen Oitin kutomo pieneni lopulta kokeilustudioksi ja Eijan päätyöksi tuli suunnitella mattoja kahteen intialaiseen kutomoon. Päätös osoittautui hyväksi, sillä aktiivisia Intian vuosia kertyi vyön alle peräti 27, ja yhä edelleen yhteistyö jatkuu hedelmällisenä.

Tietyssä mielessä taloudellinen puoli on kuitenkin tässä tarinassa se vähäi­sempi. Sievinen tavoittaa kirjassaan hienosti Rasinmäen luovan prosessin, joka on luonteeltaan oikeastaan hengellinen. Curt Källmanin luomalla Veda-taiteella on ollut huomattava vaikutus Rasinmäen työskentelylle jo ennen Intian vuosia. Matot ovat kenties arkinen tuote, mutta kirjassa tulee hyvin esille miten niissä yhdistyy hyvin monitahoinen luova prosessi. Onneksi kirja on runsaasti kuvitettu, joten Intia ja ennen kaikkea lukuisat matto-designit eivät jää vain lukijan mielikuvituksen varaan.

Kirja päättyy vuoteen 2021 Rasinmäen 50-vuotisjuhlanäyttelyyn, ja tässä vaiheessa kirjassa on myös aistittavissa hieman haikeaa lopun alkua. Jatkaa­ko jo vuosia yhä hiljaisemmaksi käynyt Oitin kutomo olemassaoloaan? Mikä on kutomisen tulevaisuus Suomessa, tai ehkä laajemmin käsityön kohtalo näin yleensä? Olisiko Rasinmäen kaltainen ura edes mahdollinen enää nyky­päivänä?

Olen viime vuosina alkanut arvostamaan käsityöläisyyttä yhä enemmän, var­sinkin kun saa lukea miten suuret nettikaupat usein kustannussyistä mie­luummin tuhoavat palautuksena tulleet tuotteet kuin lajittelevat ne uudelleen. Voiko käsityöläisyys olla realistinen vaihtoehto kerskakulutukselle, en tiedä. Kirjan lukeminen kuitenkin vahvisti uskoani, että kyllä käsityöläisyydessä jo­tain itua kuitenkin on, ja kotikutojien iloksi kirjan lopusta löytyy ohjeet myös kuudelle matolle. Ilahduttavaa ja inspiroivaa luettavaa, suosittelen!