Hannu Linkola: Kaseva : Jykeen kiven lämpö

Kaseva : Jykeen kiven lämpö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaseva kuului vahvasti omaan nuoruuteeni, joten oli selvää, että tähään kirjaan oli päästävä käsiksi. Melkoinen paketti se onkin, koska niin syvästi asioista on siinä kerrottu.

Kirja alkaa siitä, mistä ja miten Kaseva syntyi. Kuinka pojat ryhtyivät kimpassa soittelemaan ja biisejä alkoi syntymään. Nimenomaan halusta tehdä musiikkia ja se varsinainen keikkailu ei niinkään kiinnostanut.

Hiljaisena soi vain
laulu lapsuusvuosien
Tähdet antaa valon
viisaan vuosituhansien
Sillä aika vaan
jatkaa kulkuaan
Kukaan milloinkaan
ei voita aikaa

(Omistettu Asko Raivion ja Tapio Rauman muistolle)

Hannu Linkola on tehnyt suuren työn, koska kirjassa ”pääsee ääneen” monta persoonaa ja niistä, jotka eivät ole enää keskuudessamme, kertovat läheiset. Varhain aloittaneesta ja edelleen keikkailevasta suomalaisesta yhtyeestä muodostuu siten upea kuva.

Kirjaa ei voi lukea nopeasti, sillä sitä on makusteltava. Kun kerrotaan musiikin tekemisestä ja biisien syntymisestä, jokainen niistä on oma tarinansa. Lukiessa on välillä kuunneltava se biisi, joko ennen tai jälkeen luetun ja niin ne saavat ihan uuden merkityksen. Miten biisit valikoituivat kulloisellekin albumille ja kuinka ne rakennettiin kasaan.

Paljon on settiä siitä, miten porukan keskinäiset välit toimivat, miten tultiin toimeen, vai tultiinko. Etenkin Asko Raivion ja Mikko Jokelan välit olivat melkoisen kinkkiset.

Kun Asko Raivio heinäkuussa 1989 hukkui, hän oli vasta 42-vuotias. Hän lähti aivan liian varhain, mutta käsitinkö oikein, että Mikko Jokela oli suorastaan helpottunut. Jos yhdessä oli biisejä tehty, niin olihan se surullista, jos oltiin sitten niin napit vastakkain. Tapio Rauma menehtyi 2019. Nämä bändin jäsenien poismenot ovat tämän kirjan herkkiä kohtia. Se vaan on aina niin liikuttavaa ottaa jollakin lailla osaa.

Kun lähettiin keikalle, niin maittoihan se viina, mutta useimmiten vasta keikan jälkeen, vaikka poikkeuksiakin saattoi mahtua mukaan. Huuruisia aikoja ne olivat, vaan harvallapa yhtyeellä ei olisi ollut.

Alunperin Kaseva alkoi jo 1960-luvulla ja vielä se on hengissä. Niinpä kirjaan mahtuu tarina poikineen ja niitä tukee hieno kuvaliite. Joten kannattaa tutustua kirjaan ja sen avartavaan sisältöön.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...