Jukka Parkkinen: Karhukirjeitä Karvoselle

Tiekarhun ja verokarhun poika Otso pääsee vanhempiensa matkustellessa Karhumäkeen Amalia-tädin hoiviin.

Terveisiä täältä, mukavaa kun olet siellä!

Amalia onkin melkoinen täti: vanhapiika, joka oli ensin sairaanhoitaja, mutta parannuttuaan siitä terveydenhoitaja. Amalia-täti on nuorempana joutunut myös poliisin piiritykseen, tarkkaan ottaen konstaapeli Oiva Karhusen, mutta siitä on jo aikaa. Tämän päivän terminologialla Amalian ja konstaapeli Karhusen suhde olisi ”vaikea selittää”. Kaiken kaikkiaan Otson aika Karhumäessä on melkoisen tapahtumarikasta, niin tapahtumarikasta, että siitä riittää kirjoitettavaa hänen ystävälleen Karvoselle melkein päivittäin. Milloin käydään urheilukilpailuissa, milloin sivistetään itseä kulttuuritapahtumissa, milloin vähän sairastetaan. Useimmiten kuitenkin syödään lettuja ja hilloa, vaikka vanhemmat niistä varoittelevatkin. Ja aina, kun Amalia on lähellä, väärinkäsitysten ja kommellusten välitön uhka leijuu ilmassa.

Karhukirjeitä Karvoselle on ensimmäinen osa riemastuttavasta Karhukirjeitä-sarjasta. Jukka Parkkinen kirjoitti sen ensiksi radiokuunnelmiksi, jotka lukee mainio Juho Milonoff. Neljän tai viiden sivun mitassaan ne ovat juuri sopivan mittaisia leikki-ikäisen lapsen kuunnella tai lukemista harjoittelevan lapsen itse selailla.

Jos poliisilta menisi pidätyskyky, niin silloin olisi kyllä koko yhteiskunta lirissä.

Aikuselle lukijalle Parkkinen tarjoilee täysilaidallisen pääosin kielellistä huumoria. Teksti on sellaista tykitystä, että enpä ole aikoihin nauranut minkään kirjan ääressä näin makeasti! Tässä on toki sellainen pulma, että suuri osa vitseistä menee ohi vielä alakouluikäiseltäkin, mutta toisaalta, jos aikuinen viihtyy kirjaa lukiessaan, viihtyy lapsikin hänen seurassaan. Ja on jokaisessa jutussa tarttumapintaa pienemmillekin.

Meidän perheeseemme Karhukirjeet taisivat tulla jäädäkseen. Pidemmillä automatkoilla kuunnellaan äänikirjoina, kotona luetaan. Karhukirjeitä Karvoselle on aivan loistava kirja!